Peruspopulisti

Populismia on se, että äänestäjille kerrotaan, mitä he haluavat kuulla. Näin tekevät jossain määrin kaikki puolueet. Varsinaiset populistiset puolueet eroavat muista siinä, että niiden mielestä epäkohtien alkulähde on jokin ihmisryhmä. Mielipide, jonka mukaan suurin Suomea uhkaava ongelma on turvapaikanhakijat, on nykyään hämmästyttävän yleinen. Tämän käsityksen kannattajia on sekä tohtoreiden että työläisten keskuudessa, työttömistä puhumattakaan. Vielä joku vuosikymmen sitten pienipalkkaisten ja vähäosaisten tärkein vastustaja oli rikkauksia itselleen haaliva kapitalisti. Myös monen populismin kannattajan taustalta löytyy vasemmistolaiset sukujuuret. 

Esi-isämme ja -äitimme tekivät työtä paremman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kaikkea ei saavutettu, ja uusia ongelmia on matkan varrella ilmaantunut. Silti suuri osa suomalaisista nauttii sangen runsaista hyvinvoinnin hedelmistä. Rikkaudet eivät tosin edelleenkään jakaudu tasaisesti. Oikeastaan päinvastoin: vaikka absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, niin varallisuuden keskittyminen yhä harvemmille jatkuu niin Suomessa kuin maailmallakin. 

Oman ja perheen tulevaisuuden turvaaminen on aina kuulunut ihmisyyteen. On kummallista, että terroria, kidutusta ja nälkää pakenevilla ihmisillä tällaista oikeutta ei enää olisikaan. Isisiä ja muita terroristijärjestöjä tuskin tullaan lähitulevaisuudessa kukistamaan. Mutta vaikka näin tapahtuisikin, pakolaisten määrä ei pienene. Ilmastonmuutos tekee yhä useammista alueista asumiskelvottomia. On turha kuvitella, että tulva-alueille tai hiekka-aavikoille syntyneet jäisivät sinne vapaaehtoisesti hukkumaan tai kuolemaan nälkään ja janoon. Ihan yhtä turha on kuvitella, että meillä, jotka ilman omaa ansiotamme olemme hyvinvoivaan Suomeen syntyneet, olisi jonkinlainen yksinoikeus tähän maahan.

Suomalainen köyhä on köyhä suhteessa varakkaaseen naapuriinsa. Täällä on kuitenkin sentään suhteellisen turvallista elää. Turvallisuuttamme eivät lisää epärealistiset vaatimukset rajojen sulkemisesta, vaan vastuun kantaminen omalta osaltamme. 

Populistipuolueen poliitikko turvautuu toiseuttamiseen omien valtapyrkimystensä edistämiseksi.  Nämä ”toiset” ovat hänen mukaansa ainoa este meidän onnemme tiellä. Kaikkein ikävintä asiassa on se, että hän pystyy vaikuttamaan heikompiosaisten mielipiteisiin, vaikka hänellä ei ole tarjottavana heille mitään konkreettisia etuja. Heikon vastapuoli ei ole enää hyväosainen, vaan toinen vielä heikompi.