Usein tuntuu
siltä, että maailma ei hyvistä pyrkimyksistä huolimatta muutu – ainakaan parempaan
suuntaan. Sitten on niitä valonpilkahduksia: hetkiä, jolloin tuntuu, että
vihdoin tapahtuu. Yksi tällainen hetki oli Obaman virkaanastujaiset. Eilen
lauantaina tapahtui taas: afrikkalais-amerikkalainen piispa puhui
kuninkaallisissa häissä anglikaanien pääpyhätössä.
Puhe tuntui
pohjoismaalaisesta vähän liian sentimentaaliselta ja vähän liian pitkältä.
Lisäksi pelkäsin, että vilkkaasti elehtivä puhuja huitaisee edessään olevia
palavia kynttilöitä. Yleisökin näytti suhtautuvan vähän sekavin tuntein.
Prinssi Charlesin pää oli painuksissa, ja hän suuntasi katseensa kädessään
olevaan paperiarkkiin. Myös poika, prinssi William, oli hämmentynyt ja näytti
siltä, että voisi purskahtaa nauruun. Koko yleisö ei kuitenkaan kärsinyt tästä
kuninkaallisesta pidättyväisyydestä. Morsiamen äiti seurasi puhujaa koko ajan
katseellaan ikään kuin osoittaen, että hyvin puhut ja minulle tämä on tuttua.
Piispan puhe
oli sinänsä kaunis: hän puhui maailmasta, jossa on rakkautta ja maailmasta,
jossa sitä ei ole. Puheensa hän aloitti siteeraamalla Martin Luther Kingiä, mikä
jo loi viitekehyksen. Oli morsiamelta viisas veto tuoda tilaisuuteen oma
taustansa tasaveroisena aristokraattisen brittiläisen kulttuurin rinnalle.
Maailma on todellakin muuttunut.
En ole innokas
kuninkaallisten tai julkkisten seuraaja. Edellisen kerran katselin
kuninkaallista seremoniaa, kun Diana haudattiin. Silloin tuli kyyneleet
silmiin, ja niin tuli nytkin. Häät ja hautajaisethan ovat jo sinänsä
liikuttavia tilaisuuksia, mutta on näissä median välityksellä seurattavissa
megajuhlissa jotain aivan erikoista. Miten on ylipäätään mahdollista, että
vielä tähän maailman aikaan juhlimme aika keskinkertaisia, jäykkään etikettiin
sidottuja ja ylellisyydessä eläviä ihmisiä? Miksi ihmeessä olemme nostaneet
heidät jalustalle? Syy on todennäköisesti sama kuin uskonnossa: meillä on tarve
pyhään, johonkin, joka nostaa meidät arjen yläpuolelle. Kuninkaallisissa
juhlimme itseämme, kullalla ja timanteilla kehystettyä ideaaliminäämme.
Saamme tietää vasta
paljon myöhemmin, miten reaalimaailman mukaan tuominen vaikuttaa monarkiaan.
Tietynlainen keskiluokkaistuminenhan on Britannian hovissa jo alkanut. Piispan
puheesta sain mielleyhtymän Kuninkaan puhe -elokuvaan. Piispalla – päinvastoin kuin
kuninkaalla - ei ollut esteitä ilmaista itseään ja tunteitaan verbaalisesti.
Hänellä oli myös ilmiselvästi jotakin sanottavaa.
Ihminen on
kautta aikojen etsinyt pyhää. Natseilla ja Isisilläkin on oma pyhänsä. Joskus tämä pyhä onkin muistuttanut meitä enemmän
Paholaisen kuin Jumalan valtakunnasta. Usein pyhä osoittautuu vain tyhjäksi
kuoreksi. Nähtäväksi jää, mikä ihmisille tulevaisuudessa on pyhää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti