Ne suuret ikäluokat

Silloinen demarinuori, nykyinen toimitusjohtaja, Osku Pajamäki sai meidät kymmenisen vuotta sitten tarkastelemaan sodan jälkeen syntyneitä ikäluokkia ahneuden perspektiivissä. Oskun mielestä suuret ikäluokat ovat kai jonkinlaisia ihmispunkkeja, jotka imevät nuorempien ikäluokkien verta eli käytännössä heidän nykyistä elintasoaan ja tulevia eläkerahojaan. Tämä keskustelu on jatkunut näihin päiviin saakka: nuoret maksavat vanhusten eläkkeet, ja heidän oma tulevaisuutensa vaikuttaa synkältä. 

Suurten ikäluokkien elämä näyttää olleen helppoa, vähän niin kuin jatkuvaa Solsidania: iso kaveripiiri, loistavat tulevaisuuden näkymät, turvallinen perheen perustaminen, helppo hyväpalkkainen ammatti, varma työpaikka, kohtuullinen verotus ja lopuksi muhkea eläke ja kakkosasunto Espanjan auringossa. En epäile, että monille kävikin näin hyvä tuuri. Kaiken lisäksi suuret ikäluokat meillä ja muualla saivat runsaasti mediahuomiota osakseen: he olivat ensimmäinen rock-sukupolvi, he asettautuivat barrikadeille Pariisissa ja valloittivat Helsingissä vanhan ylioppilastalon. Hippie-liike rohkaisi seksuaaliseen vapautumiseen, eikä hiv vielä rajoittanut vauhtia. 

Asiallisesti ottaen on tietysti niin, että työssäkäyvät aina maksavat eläkkeet. Meiltä kerätyt eläkemaksut eivät tähän riitä, ainakaan jos olemme pitkäikäisiä, niin kuin moni suomalainen nykyään on. Näin oli myös ennen. Myös suuret ikäluokat maksoivat vanhempiensa eläkkeet. Koska heitä kuitenkin oli niin paljon, eikä keskimääräinen elinikä vielä tuolloin ollut erityisen korkea, he selvisivät helpommalla nykynuoriin verrattuna. Suomessa on tällä hetkellä historiallisen alhainen syntyvyys, mikä ei ennusta hyvää tuleville eläkeläisille. Maksajia ei tulevaisuudessa näyttäisi riittävän.

Nykyinen alhainen syntyvyys ei ole suurten ikäluokkien syytä. Nuoret siirtävät lasten hankkimista taloudellisen epävarmuuden tai pitkään kestävien opintojen vuoksi tai siksi, että he haluavat saavuttaa elämässään monia muita asioita ennen perheen perustamista. Palvelurobottien sijasta maahan pitäisikin päästää enemmän työkykyisiä ja -ikäisiä uusia veronmaksajia.

Näen ympärilläni runsaasti merkkejä vauraudesta: tavaratalojen meikkiosastot täyttyvät asiakkaista eikä kukaan katu-uskottava nuori pukeudu muihin kuin kalliisiin merkkivaatteisiin. Ulkomaille matkustaminen on yhtä jokapäiväistä kuin ennen mummolaan meno. Hulppeiden omakotitalojen pihoilla näkyy kaksi tai kolme uudelta näyttävää autoa. Talojen asukkaat eivät useinkaan ole vanhoja, vaan korkeintaan nykyisen Oskun ikäisiä. Näen silti myös paljon köyhyyttä, joka näyttää koskevan kaikkia ikäkausia. 

Suuria ikäluokkia ei kannata ainakaan syyttää siitä, että heidän isänsä vietiin rintamalle ja että he sieltä palattuaan siittivät koko joukon lapsia. Näiden ikäluokkien lapsuudessa koulutus ei ollut ilmaista. Jos vanhemmilla ei ollut varaa maksaa, koulunkäynti jäi pakollisen kansa- ja kansalaiskoulusivistyksen varaan. Leikit leikittiin ulkona; kännyköitä tai tabletteja ei ollut. Maksullisiin harrastuksiin ei ollut varaa. Monessa taloudessa ei ollut puhelinta – sisävessasta puhumattakaan. Pihalta ei myöskään löytynyt uutuuttaan kiiltelevää katumaasturia. Siellä – tai ainakin naapurin pihalla – saattoi kyllä olla vanha Mosse. Koulukyyteihin sitä ei käytetty; koulumatkat tehtiin kävellen tai hiihtäen. 

50- ja 60-luvuilla ei tunnettu moniakaan nykyisenkaltaisia tulonsiirtoja. Yhteiskunnan tarjoamaa ilmaista päivähoitoa ei ollut; lapset saivatkin usein tulla toimeen keskenään aikuisten viettäessä päivänsä tehtaissa. Tämän lisäksi sodan traumatisoivat isät jakoivat traumansa perheensä kanssa. Väkivalta ja alkoholismi kuuluivat monen suuren ikäluokkalaisen lapsuuteen.

Työn saanti ei suurelle ikäluokkalaisellekaan ollut itsestäänselvyys. Rakennemuutos, 60- ja 70-lukujen työttömyys ja maaseudun autioituminen pakottivat monen muuttamaan Ruotsiin. Usein matkaan lähdettiin ilman riittävää kielitaitoa. Maahanmuuttajan osana saattoi olla syrjäytyminen. Ne, joilla työtä Suomessa riitti, saivat pientä tai kohtuullista palkkaa, josta he maksoivat kohtuullisen paljon veroa. Heidän verovaroillaan kustannettiin myös seuraavien sukupolvien päivähoito ja koulutus sekä yhteiskunnan tukema terveydenhuolto. Saamme kiittää monesta asiasta suuria ikäluokkia. 

Tänä päivänä maksettavien työeläkkeiden keskiarvo on 1600 euron paikkeilla. Tämä on tosiaankin kaikkien työeläkkeiden mediaani, siis yleisin eläke. Verojen jälkeen eläkeläiselle jää käteen ehkä noin 1200 - 1300 euroa. Parhaassakin tapauksessa se on vain sata euroa virallisen köyhyysrajan yläpuolella. En tiedä, onko tämä se eläke, jota Osku ja muut samanmieliset kadehtivat. Yksin pääkaupunkiseudulla asuva eläkeläinen kokee pakolliset laskut maksettuaan sangen konkreettisesti, miltä köyhyys tuntuu. Kodin ulkopuolinen elämä saattaa rajoittua rollaattorilla tehtävään kauppareissuun. Paluumatkalla kassissa on se kuuluisa hernekeittopurkki, jota opiskelijatkin suosivat. 

Jos vertaa näitä pieniäkin eläkkeitä vaikkapa opiskelijoiden saamaan opintorahaan ja asumistukeen, ne voivat vaikuttaa suurilta. Eläke on ansaittu monen kymmenen vuoden työnteolla. Moni eläkkeensaaja on paitsi vanha, myös sairas. Elintason nostaminen tilapäiselläkään työnteolla ei enää ole mahdollista. Ruoan ja asumiskulujen lisäksi rahaa pitäisi jäädä lääkkeisiin ja sairaanhoitomaksuihin. Edes Kelan tukema taksimatka lääkäriin ei aina tule sairaallekaan kyseeseen: tyhjältä tililtä ei voi ottaa 25 euroa. Espanjan matkat eivät kuvatussa tuloryhmässä ole todellisuutta, eikä tulevaisuudelta ole ehkä paljon odotettavissa.

Moni suureen ikäluokkaan kuuluva aloitti tyhjästä. Nykynuorten sanotaan olevan ensimmäinen ikäryhmä, joka on köyhempi kuin vanhempansa. En tiedä, onko tässä laskelmassa otettu huomioon heidän vanhemmiltaan tulevaisuudessa perimänsä pesämuna. Joka tapauksessa en näe elintason laskua suurena ongelmana. Suomalaisten nykyisillä kulutustottumuksilla tarvittaisiin 3,4 maapalloa.

Mikä tahansa ryhmä koostuu yksittäisistä ihmisistä ja heidän erilaisista kohtaloistaan. On väärin puhua jostakin ikäluokasta yhtenäisenä ryhmänä ja syyllistää heitä asioista, joille he eivät voi mitään.