Autoritaarisuus

Vanha sivistyssanakirjani määrittelee sanan ’autoritaarinen’ johtajavaltaisuuteen perustavaksi. Theodor Adorno ja hänen kollegansa tekivät uraauurtavaa työtä kirjoittaessaan toisen maailmansodan jälkeen autoritaarisesta persoonallisuustyypistä. Tälle ihmistyypille on ominaista mm. konformistisuus (ryhmän mielipiteeseen tai käyttäytymiseen sopeutuminen), auktoriteettiuskollisuus, jäykkyys ja ylimielisyys alempina pidettyjä kohtaan. Adornon työtä on sekä arvostettu että arvosteltu. Yksi arvostelun syy on se, että autoritaarista persoonallisuutta kuvattiin aluksi vain äärioikeistoon liittyväksi ominaisuudeksi. Kun ottaa huomioon teorian synnyn ajankohdan, viittaukset äärioikeistoon ovat ymmärrettäviä. 

Kansan Uutiset julkaisi 26.7. artikkelin otsikolla ”Naisvihalla usein avainrooli äärioikeiston ideologiassa”. Artikkelissa tarkastellaan tuoretta tutkimustulosta, jonka mukaan misogynia ja äärioikeistolainen retoriikka esiintyvät usein yhdessä. Artikkeli antaa ymmärtää, että erityisesti äärioikeistolaiset (miehet) suhtautuvat vihamielisesti naisiin ja feminismiin. Rasismi ja naisviha kumpuavat artikkelin mukaan samasta lähteestä. Näin saattaa ollakin, ja tämä lähde on tarkemmin sanottuna autoritaarisuus. En muista kuulleeni tutkimuksista, jotka yhdistäisivät äärivasemmistolaisen retoriikan ja naisvihan. Ideologioiden esille pano ja käytäntö ovat kuitenkin eri asia. Naisia on sorrettu kaikenlaisten ideologioiden ja uskontojen nimissä ja piireissä.

Hierarkkisuus ja autoritaarisuus liittyy myös sosialismiin ja kommunismiin. Kommunismin perusoppeihin kuuluu ajatus proletariaatin diktatuurista. Aikanaan uskottiin, että tämä yhteiskuntaluokka poistaa sorron ja että kehitys jotenkin lopulta johtaa luokattomaan yhteiskuntaan. Näin ei kai koskaan ole missään tapahtunut. Venäjällä ei edes ollut proletariaattia, joka olisi kyennyt vallan ottamaan, vaan valta siirtyi eliitille, joka alun perin koostui muutamista älymystöön kuuluvista henkilöistä. Historia osoitti, miten kohtalokkaita seuraukset olivat. 

Autoritaarinen ihminen ihailee ylempiään ja halveksii alempiaan sen hierarkian mukaan, jonka hän on omaksunut. Tänäkin päivänä autoritaarisuus ilmenee itsevaltiaiden kritiikittömänä ihailuna. Niissäkin maissa, joissa vallitsee demokratia, on autoritaarisia arvoja kannattavia puolueita, ja niillä on monesti laaja kannatus.

Se, joka sokeasti uskoo auktoriteetteihin, ei ole kiinnostunut totuudesta, mikäli se ei vastaa hänen olemassa olevia käsityksiään. Hän luottaa vain omiin auktoriteetteihinsa. Ristiriitaisuudet johtajien puheissa tai edes valheet eivät häntä hätkäytä. Kun Yhdysvaltojen nykyinen presidentti ja hänen tukijoukkonsa jäivät kiinni epätotuuksista, hän alkoi vastataktiikkana itse nimittää kaikkia vähänkin kriittisiä lähteitä valemedioiksi ja niiden uutisia valeuutisiksi. Käytännössä näitä valemedioita ovat lähes kaikki arvostetut valtamediat. Tämä uskomaton taktiikka on purrut hyvin: tapahtuipa sitten mitä tahansa, kannattajat eivät silti usko muita kuin presidenttiään.

Ihmiskunnan historia on näyttänyt, mihin sokea auktoriteettiusko voi johtaa. Siksi minun on vaikea ymmärtää, että ihminen vapaaehtoisesti luopuu omasta vapaudestaan. Kaikkihan me mielellämme otamme vastaan tietoa, joka tukee meidän omaa maailmankuvaamme. On kuitenkin älyllistä laiskuutta ja vastuuttomuutta tieten tahtoen torjua faktoihin perustuva tieto.

Kaikesta teknisestä kehityksestä huolimatta tuntuu siltä, että ihminen ei lajina ole kovinkaan paljon kehittynyt. Nykyään puhutaan paljon syrjäytymisestä ja kansan kahtiajaosta. Aleksis Salusjärvi tutkii Voima-lehden (6/2018) artikkelissaan ”Tyhmyys käy ylitsemme” nuorten miesten lukutaidottomuutta. Pojista 16 % on ns. uuslukutaidottomia: he eivät hallitse kunnolla sisälukutaitoa, eivät tunnista tekstin kaksoismerkityksiä eivätkä myöskään harrasta lukemista. Tällä ei Salusjärven mukaan ole välttämättä mitään tekemistä heikkolahjaisuuden kanssa. Kysymys on yksinkertaisesti motivaation puutteesta. Päättäjät ja koululaitos ovat haastavan ja vaikean tehtävän edessä: miten vakuuttaa nuoret siitä, että he ovat tärkeä osa yhteiskuntaa ja että yhteiskunta on heitä varten.

Minulla ei valitettavasti ole syrjäytymisongelmaan mitään selkeää ja pikaista ratkaisua. Siitä kuitenkin olen vakuuttunut, että kasvatus itsenäiseksi, omilla aivoillaan ajattelevaksi yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi täytyy aloittaa jo hyvin varhain.