Valkoinen heteroseksuaalinen mies

Oletko valkoinen, heteroseksuaali ja mies? Ei se mitään, voit silti jatkaa lukemista. Tämä kirjoitus ei ole suunnattu sinua vastaan.

 

Markkeri valkoinen heteroseksuaalinen (keski-ikäinen) mies esiintyi usein 1990-luvulla varsinkin feministispainoitteisessa kirjoittelussa. Silloin tuolla nykyään inflaation kärsineellä käsitteellä olikin tilauksensa. Se kuvasti hyvin sitä positiota, jolla maailmaa yleensä tarkkailtiin ja joka myös tuli mediassa vallitsevaksi normiksi. Sen vastapuolella olivat kaikki ne ryhmät, joilla ei ollut valtaa: naiset, rodullistetut, seksuaaliset ja muut vähemmistöt.

Alistetussa asemassa olevat tarvitsivat oman äänensä; he eivät enää suostuneet toisten kommentoitaviksi. Totta onkin, ettei valkoinen koskaan voi asettua rodullistetun kenkiin; hänellä ei valkoisessa maailmassa ole kokemusta siitä, miten tulla kohdelluksi ihonvärinsä mukaan. Toisaalta ei rodullistettu heteroseksuaali nainenkaan voi asettua valkoisen homoseksuaalin miehen asemaan, vaikka molempien positio on periaatteessa vallan ulkopuolella. 

On käyty paljon keskustelua siitä, kenellä on oikeus puhua mistäkin asiasta. Jotkut katsovat, että valkoinen ei voi tietää mitään ihonvärin perusteella tapahtuvasta sorrosta. Hänellä voi silti olla hyvinkin paljon kokemusta sorretuksi tulemisesta. Valkoiset eivät hekään ole mikään yhtenäinen blokki. Suiden tukkiminen yhden tai useamman ominaisuuden perusteella ei tunnu hyvältä idealta. Puhujan on silti aina hyvä muistaa, mistä positiosta hän puhuu.

Vähemmistöjen etsiessä omaa ääntään myös valkoiset heteroseksuaaliset miehet ovat paikoin ryhtyneet taisteluun oman ryhmänsä puolustamiseksi. Halla-ahokin on myynyt T-paitoja, joissa tuo normi lukee ylpeästi painettuna. En nyt menisi ihan niin pitkälle, että ryhtyisin mainostamaan minkään ominaisuuden tai position erinomaisuutta. Toisaalta ymmärrän idean: ei ole kivaa tulla syytetyksi asioista, jotka ovat pelkän sattuman seurausta.

Kollektiivinen syyllistäminen ei ole oikeudenmukaista, ei vaikka emme viittaakaan mihinkään nimenomaiseen yksilöön, vaan pelkkään positioon. Käytännössä syyllistäminen koetaan kuitenkin yksilötasolla. Kyseessä on siis samantapainen ilmiö, johon vallan ulkopuolella olevat vähemmistötkin törmäävät: leimaaminen.

Jotkut miehet haluavat kutsua itseään feministeiksi ja pyytelevät naisilta anteeksi olemassaoloaan. Tämä tuntuu vähän lapsekkaalta ajattelulta. Idi Amin ei ollut valkoinen heteroseksuaalinen mies, ei myöskään Pol Pot. Jälkeensä molemmat jättivät valtavat ruumiskasat. Miehiä he tosin olivat, mutta naisetkin osaavat kyllä lietsoa vihaa ja alistaa toisia. Naisilla vain on näihin päiviin asti ollut harvemmin niitä yhteiskunnallisia valta-asemia, joissa he olisivat näitä ominaisuuksiaan voineet tehokkaasti toteuttaa.