Maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu on koko kuuman kesän käynyt vilkkaana kaikissa medioissa – ei vähiten somessa, eikä mielenkiintoa vähennä Ruotsin eiliset vaalit, joista odotettiin Ruotsidemokraattien jytkyä. Suomessa Persujen tärkeintä vaaliteemaa eli maahanmuuton estämistä ylläpitävät paitsi Persut itse myös muut puolueet, jotka haluavat profiloitua keskustelussa.
Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/?q=pakolaiset&hp=& image_type=all&order=popular&cat=&min_width=&min_height=
Itse pääministeri Sipilä kosiskeli ksenofobiapuolueen kannattajia
ilmoittamalla, että suurin osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista
tavoittelee vain korkeampaa elintasoa. Sipilä perusteli myöhemmin
mielipidettään sillä, että Migri on antanut kielteisen turvapaikkapäätöksen
useimmille vuonna 2015 saapuneista tulijoista. Pääministerin lukuja on
jälkikäteen vähän korjailtu, koska niissä ei ollut mukana rauenneita ja vielä
käsittelemättömiä hakemuksia. Joka tapauksessa en näe riittävänä perusteluna
sitä, että Migri katsoo, että näin monet hakemukset eivät täytä turvapaikan
saamisen vaatimuksia. Tämä instituutiohan on myös itse ollut arvostelun
kohteena. En kuitenkaan pidä poissuljettuna sitä, että 2015 vuoden ns.
pakolaisaallon mukana tänne tuli myös köyhyyttä paenneita. Tämä ei ole rikos,
mutta ymmärrän, että turvapaikkaa ei sen perusteella myönnetä.
Luvuista en halua nyt kiistellä, mutta se on tosiasia, että maailmassa
riittää henkensä hädässä olevia ihmisiä, jotka pakenevat katastrofeja, sotia ja
vainoa. Tosiasia on sekin, että osa meistä parempiosaisista ei heitä halua
auttaa. Ei ainakaan sallimalla heidän tulevan Suomeen. Yksi suosituimmista
perusteluista jälkimmäiselle on se, että pakolaisia pitäisi auttaa heidän
omilla lähialueillaan. Useimmat eivät perustele, miten tämä pitäisi tehdä.
Pääasia on, ettei Suomeen tule yhtään pakolaista. Näin toivovat
Perussuomalaiset, jotka eivät myöskään halua lisätä kehitysmäärärahoja.
Lähialueille, pääasiassa kehittyviin maihin, on jo nyt sijoitettu valtaosa
maailman pakolaisista. Amnestyn raportin mukaan kymmenen maata joutuu kantamaan
leijonanosan (56 %) maailman pakolaiskriisistä vain siksi, että ne sattuvat
olemaan kriisimaiden naapureita. Tämä aiheuttaa itsekin hädin tuskin
toimeentuleville maille suuren taloudellisen ja yhteiskunnallisen rasitteen.
Tuskinpa on realistista odottaa, että nämä maat huolehtisivat
sataprosenttisesti pakolaisongelmasta. Suomi yhdessä muiden maiden kanssa voi
kyllä parantaa leirien olosuhteita, mutta leirit ovat vain tilapäisratkaisu,
joka ei poista ongelmaa. Länsirannan palestiinalaiset ovat asuneet leireillä jo
60 vuotta. Tilanne ei ole korjaantunut itsestään, ja alue on kaikkea muuta kuin
turvallinen niin pakolaisille kuin juutalaisillekin.
Pitemmän päälle Suomenkin on lisättävä kehitysapua, jotta kriisiherkille
alueille saataisiin tarvittava infrastruktuuri, jonka päälle pystytään
rakentamaan parempi ja vakaampi yhteiskunta. Tätä tarvitaan, jotta länsimainen
pääoma kiinnostuisi esimerkiksi valtavia rikkauksia sisältävästä Afrikasta. Asialla
on kiire, sillä aiheuttamamme ilmastonmuutos autioittaa siellä yhä useampia
seutuja. Olen myös samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että
kiintiöpakolaisten määrää tulee huomattavasti lisätä. Nämä pakolaiset
otettaisiin suoraan leireiltä.
Maailmassa on yli 25 miljoonaa ulkomaille paennutta ihmistä. Kaikesta
katastrofialueille tai niiden lähistölle suunnatusta avusta huolimatta
Eurooppaan pyrkivien pakolaisten virta ei tule tyrehtymään. Suurin osa
pakolaisista tulee viidestä maasta: Syyriasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista,
Myanmarista ja Somaliasta. Näiden köyhät naapurimaat eivät tule ongelmaa
ratkaisemaan. Rikkaista öljymaista kyllä voisi toivoa enemmän apua.
Saudi-Arabia tosin väittää antaneensa 100 000:lle syyrialaiselle kansalaisuuden,
vaikka se ei heitä pakolaisiksi kutsukaan. Oli niin tai näin, saudit eivät
muiden öljymaiden tavoin vaikuta kovinkaan halukkailta osallistumaan ongelman
ratkaisuun. Heidän nihkeyttään selittänee osittain pelko eri suuntausta
edustavien muslimien välisistä ristiriidoista, joka voi muodostaa
turvallisuusongelman.
Huono argumentti vastuunpakoiluun on vedota siihen, että muutkaan eivät
huolehdi omasta osuudestaan. Me voimme silti tehdä sen, minkä kykenemme, ja yrittää
vedota myös vastahakoisiin maihin, esimerkiksi joihinkin EU:n jäsenvaltioihin,
jotka kyllä mielellään ottavat itse kaiken mahdollisen rahallisen tuen vastaan.
Sellaiset luopiot kuin Puola ja Unkari (tai pikemminkin heidän nykyiset
vallanpitäjänsä) eivät missään tapauksessa voi olla esikuviamme. EU:ta on
sanottu hampaattomaksi, koska sillä ei ole keinoja pakottaa jäsenvaltioitaan
noudattamaan sopimuksia. Keskustelua ylläpitämällä voi kuitenkin vaikuttaa
siihen, että rintamakarkuruudesta ei tule yleisesti hyväksyttyä menettelytapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti