maanantai 10. syyskuuta 2018

Leiritkö ratkaisu pakolaisongelmaan?


Maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu on koko kuuman kesän käynyt vilkkaana kaikissa medioissa – ei vähiten somessa, eikä mielenkiintoa vähennä Ruotsin eiliset vaalit, joista odotettiin Ruotsidemokraattien jytkyä. Suomessa Persujen tärkeintä vaaliteemaa eli maahanmuuton estämistä ylläpitävät paitsi Persut itse myös muut puolueet, jotka haluavat profiloitua keskustelussa. 

                                      Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/?q=pakolaiset&hp=&    image_type=all&order=popular&cat=&min_width=&min_height=


Itse pääministeri Sipilä kosiskeli ksenofobiapuolueen kannattajia ilmoittamalla, että suurin osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista tavoittelee vain korkeampaa elintasoa. Sipilä perusteli myöhemmin mielipidettään sillä, että Migri on antanut kielteisen turvapaikkapäätöksen useimmille vuonna 2015 saapuneista tulijoista. Pääministerin lukuja on jälkikäteen vähän korjailtu, koska niissä ei ollut mukana rauenneita ja vielä käsittelemättömiä hakemuksia. Joka tapauksessa en näe riittävänä perusteluna sitä, että Migri katsoo, että näin monet hakemukset eivät täytä turvapaikan saamisen vaatimuksia. Tämä instituutiohan on myös itse ollut arvostelun kohteena. En kuitenkaan pidä poissuljettuna sitä, että 2015 vuoden ns. pakolaisaallon mukana tänne tuli myös köyhyyttä paenneita. Tämä ei ole rikos, mutta ymmärrän, että turvapaikkaa ei sen perusteella myönnetä.


Luvuista en halua nyt kiistellä, mutta se on tosiasia, että maailmassa riittää henkensä hädässä olevia ihmisiä, jotka pakenevat katastrofeja, sotia ja vainoa. Tosiasia on sekin, että osa meistä parempiosaisista ei heitä halua auttaa. Ei ainakaan sallimalla heidän tulevan Suomeen. Yksi suosituimmista perusteluista jälkimmäiselle on se, että pakolaisia pitäisi auttaa heidän omilla lähialueillaan. Useimmat eivät perustele, miten tämä pitäisi tehdä. Pääasia on, ettei Suomeen tule yhtään pakolaista. Näin toivovat Perussuomalaiset, jotka eivät myöskään halua lisätä kehitysmäärärahoja. 


Lähialueille, pääasiassa kehittyviin maihin, on jo nyt sijoitettu valtaosa maailman pakolaisista. Amnestyn raportin mukaan kymmenen maata joutuu kantamaan leijonanosan (56 %) maailman pakolaiskriisistä vain siksi, että ne sattuvat olemaan kriisimaiden naapureita. Tämä aiheuttaa itsekin hädin tuskin toimeentuleville maille suuren taloudellisen ja yhteiskunnallisen rasitteen. Tuskinpa on realistista odottaa, että nämä maat huolehtisivat sataprosenttisesti pakolaisongelmasta. Suomi yhdessä muiden maiden kanssa voi kyllä parantaa leirien olosuhteita, mutta leirit ovat vain tilapäisratkaisu, joka ei poista ongelmaa. Länsirannan palestiinalaiset ovat asuneet leireillä jo 60 vuotta. Tilanne ei ole korjaantunut itsestään, ja alue on kaikkea muuta kuin turvallinen niin pakolaisille kuin juutalaisillekin. 


Pitemmän päälle Suomenkin on lisättävä kehitysapua, jotta kriisiherkille alueille saataisiin tarvittava infrastruktuuri, jonka päälle pystytään rakentamaan parempi ja vakaampi yhteiskunta. Tätä tarvitaan, jotta länsimainen pääoma kiinnostuisi esimerkiksi valtavia rikkauksia sisältävästä Afrikasta. Asialla on kiire, sillä aiheuttamamme ilmastonmuutos autioittaa siellä yhä useampia seutuja. Olen myös samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että kiintiöpakolaisten määrää tulee huomattavasti lisätä. Nämä pakolaiset otettaisiin suoraan leireiltä. 


Maailmassa on yli 25 miljoonaa ulkomaille paennutta ihmistä. Kaikesta katastrofialueille tai niiden lähistölle suunnatusta avusta huolimatta Eurooppaan pyrkivien pakolaisten virta ei tule tyrehtymään. Suurin osa pakolaisista tulee viidestä maasta: Syyriasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista, Myanmarista ja Somaliasta. Näiden köyhät naapurimaat eivät tule ongelmaa ratkaisemaan. Rikkaista öljymaista kyllä voisi toivoa enemmän apua. Saudi-Arabia tosin väittää antaneensa 100 000:lle syyrialaiselle kansalaisuuden, vaikka se ei heitä pakolaisiksi kutsukaan. Oli niin tai näin, saudit eivät muiden öljymaiden tavoin vaikuta kovinkaan halukkailta osallistumaan ongelman ratkaisuun. Heidän nihkeyttään selittänee osittain pelko eri suuntausta edustavien muslimien välisistä ristiriidoista, joka voi muodostaa turvallisuusongelman.  


Huono argumentti vastuunpakoiluun on vedota siihen, että muutkaan eivät huolehdi omasta osuudestaan. Me voimme silti tehdä sen, minkä kykenemme, ja yrittää vedota myös vastahakoisiin maihin, esimerkiksi joihinkin EU:n jäsenvaltioihin, jotka kyllä mielellään ottavat itse kaiken mahdollisen rahallisen tuen vastaan. Sellaiset luopiot kuin Puola ja Unkari (tai pikemminkin heidän nykyiset vallanpitäjänsä) eivät missään tapauksessa voi olla esikuviamme. EU:ta on sanottu hampaattomaksi, koska sillä ei ole keinoja pakottaa jäsenvaltioitaan noudattamaan sopimuksia. Keskustelua ylläpitämällä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, että rintamakarkuruudesta ei tule yleisesti hyväksyttyä menettelytapaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti