Taruko todellisuutta ihmeellisempää?

Elämäämme ajanjaksoa kutsutaan usein totuudenjälkeiseksi ajaksi. Jotkut ovat myös esittäneet, että tämä suhteellisen totuuden kausi olisi suoraa seurausta sitä edeltäneiden vuosikymmenien postmodernismista ja dekonstruktio-buumista. Minusta on aika vaikea nähdä mitään loogista yhteyttä ainakaan Derridan pikkutarkan ja filosofian traditioon hyvin perehtyneen tekstin tutkimisen ja trumpilaisen älyllisen laiskuuden ja totuuden kieltämisen välillä. Dekonstruktiohan nimenomaan etsii totuutta yhä uudelleen. 

 

 

Tuskinpa kukaan on väittänyt, että valehteleminen alkoi vasta kaksi vuotta sitten. Itse asiassa koko sivilisaatiomme perustuu fiktiivisen tarinan kertomiselle. Yuval Noah Harari (21 Lessons for the 21st Century) ”dekonstruoi” (ei kuitenkaan Derridan menetelmin) armottoman skeptikon otteella ihmiskunnan historian ja nykyisyyden moninaisia tarinoita uskonnoista ja ideologioista aina Facebook-päivityksiin. Tarina on tärkeä, koska se luo identiteettiä ja sementoi yksilöt osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tarina antaa elämälle merkityksen.

Juutalaisuus, kristinusko, islam ja muut uskonnot ovat tarinoita, jotka antavat jumalallisen merkityksen ihmiselämälle. Liberalismi on tarina, jonka keskiössä on ihminen ja hänen vapaa tahtonsa. Kommunismi on tarina, joka selittää historian ja merkityksen yhden luokan, proletariaatin, kautta. Nationalismi on tarina, jonka mukaan tietyllä alueella asuvalla, tiettyä kieltä puhuvalla tai tiettyä uskontoa harjoittavalla kansalla on maailmanhistoriassa ainutlaatuinen merkitys. Fasismi on nationalismin ja muun tarinankertomisen äärimuoto, koska se kieltää identifioitumisen kaikkiin muihin tarinoihin.

Hyvä tarina on avoin eikä se koskaan esitä kysymystä ”mitä sitten?” Tarinaan uskova ei sitä myöskään tee. Hän ei aseta itselleen kysymystä siitä, antaako tämä tarina vastauksen elämisen todellisiin ongelmiin. 

Juutalainen Harari suhtautuu myös oman kansansa nationalistiseen tarinaan kriittisesti. Miksi maantieteellisesti mitättömän pienellä alueella asuva mitättömän pieni ihmisjoukko olisi Jumalan valittu kansa? Mitä tarkoittaa maailmankaikkeuden miljardien vuosien perspektiivissä väite Jerusalemista 3000 vuotta sitten syntyneen juutalaisuuden ikuisena pääkaupunkina? Mitä merkitystä juutalaisilla valittuna kansana voisi olla maailman kaikille muille kansoille: kiinalaisille, intialaisille tai vaikkapa Australian alkuperäisväestölle? Sama koskee palestiinalaisia, venäläisiä tai puolalaisia. Miksi he olisivat erinomaisia, ja mitä merkitystä sillä olisi muille kansoille, koko maapallollemme tai universumillemme? Entä mitä merkitystä sillä olisi edes näille kansoille itselleen?

Identiteetin muodostaminen ja mahdollisuus liittyä johonkin suurempaan motivoi ihmistä uskomaan tarinoihin. Tarinat ovat harvoin yksiselitteisesti hyviä tai huonoja. Kauneus kiehtoo ihmisiä. Mitä kauheimpaankin julmuuteen ja rumuuteen voi liittyä positiivisia ja kauniita kuvia niin kuin natsien propagandafilmeissä esiintyneet nuoret ja jäntevät ”arjalaiset” kehot. Tarinan vaikuttavuus ei silti tee siitä totta.

Ihmisen tarpeettomuuden kokemus on myös tulevaisuuden uhkakuva. Tarina antaa meille mahdollisuuden tuntea itsemme tärkeiksi ja kokea elämämme merkitykselliseksi. Se on kuin Hollywood-elokuvan käsikirjoitus, joka tarjoaa onnekkaalle tilaisuuden keskeisen roolin näyttelemiseen. Hararin mukaan totuus ei koskaan ole ollut kovin tärkeällä sijalla ihmiskunnan historiassa. Meillä on ihmeellinen kyky sekä tietää että olla tietämättä samanaikaisesti. Valta on ihmiselle tietoa tärkeämpää: kulutamme paljon enemmän aikaa maailmamme kontrolloimiseen kuin sen ymmärtämiseen. 

Vaikka uskontoihin perustuvat tarinat eivät suinkaan ole kuolleet, niiden merkitys globaalissa perspektiivissä on rajallinen. Jihadisti saattaa perustaa tarinansa yhtä hyvin Marxiin kuin Koraaniin, jota hän ei välttämättä kovin syvällisesti edes tunne. Terroriteoissaan hän käyttää apuvälineinään tekniikkaa, jonka liberalismiin perustuva markkinatalous on mahdollistanut. Ihmiset käyttävät uskontoja ja muita tarinoita tehdäkseen eron meidän ja muiden välille. Absurdiuuden huippu saattaa olla buddhalainen munkki Ashin Wirathu, joka on vihapuheillaan muslimeja kohtaan saanut aikaan Myanmarissa valtavan inhimillisen ja taloudellisen katastrofin. Buddhalaisuuden ydinhän on usko kaiken perimmäiseen tyhjyyteen. Taistelu toisia ihmisiä vastaan tältä pohjalta kuulostaa siis perin järjettömältä, mutta niin kuin Harari sanoo, sekin on kovin inhimillistä. 

Nietzscheläistä Jumalan kuolemaa seurasi sekulaaristen ismien aika, joka puolestaan päättyi ns. suurten tarinoiden kuolemaan. Fasismin ja kommunismin tragediat antoivat tilaa viimeiselle koko maailman tilaa selittävälle ismille: liberalismille. Kapitalismin julistettiin talousjärjestelmänä lopullisesti voittaneen, ja usko kahlitsemattomaan vapauteen myös yksilön tahdonvapautena oli luja, kunnes vuoden 2008 finanssikriisi taas muutti maailmaa. Liberalismi ei tosin kuollut, mutta sen voittokulkua haittaa uudelleen esiin kaivetun, kullattuun menneisyyteen kaihoten katsovan nationalismin aalto. Se, yhtä vähän kuin uskonnollinen fanatismi, ei kuitenkaan ole ratkaisu ihmiskunnan ja planeettamme todellisiin ongelmiin: ydinsodan uhkaan, ilmastonmuutokseen tai informaatio- ja biotekniikan vaaroihin.

Totuus ja todellisuus eivät koskaan ole kuolleet. Ne kuitenkin välittyvät meille vain aivojemme kautta. Ihminen voi siis tietää vain sen, mitä hänen aivonsa hänelle välittävät. Vapaa tahto ja autonominen yksilö ovat sepitettä. Päähämme varastoitunut yksilöllinen historiamme ja biologiamme asettavat rajat ajattelullemme. On vaikeaa, jos ei mahdotonta, ajatella laatikon ulkopuolelta. Sitä paitsi ihmisen typeryyttä ei Hararin mukaan koskaan pidä aliarvioida. 

Tietoon perustuvan maallistuneen yhteiskunnan perusarvoja ovat totuus, myötätunto, tasa-arvo, vapaus, rohkeus ja vastuullisuus. Itse asiassa nämä ovat arvoja, jotka useimmat maailman uskonnotkin allekirjoittavat. Tiede ja tekniikka ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää. On kuitenkin hämmästyttävää, että vaikka tietomäärämme kasvaa huimaa vauhtia, tiedämme kuitenkin aika vähän siitä, mitä ihmisen pään sisällä tapahtuu. Metsästäjä-keräilijän aivoillamme teemme päätöksiä, joiden tahdomme uskoa olevan rationaalisia, vaikka näin ei olisikaan. ”Tunne itsesi” on antiikin filosofien suositus, jota Hararikin kehottaa noudattamaan. Nöyryys ja oman erehtyväisyyden ymmärtäminen on viisautta. Harari kiteyttää tämän position erinomaisesti: ”Kysymykset, joihin et osaa vastata, ovat yleensä paljon parempia kuin vastaukset, joita et osaa kyseenalaistaa.”