Fake News Is No News

Twitterissä käydään yhä väittelyä siitä, koskiko CNN:n Jim Acosta häneltä mikrofonia pois ottamaan tullutta avustajaa Yhdysvaltojen välivaalien jälkeisessä Trumpin tiedostustilaisuudessa keskiviikkona. Katsoin videon ainakin kolme kertaa enkä kyennyt näkemään Acostan kohottavan kättään naista kohti. Pikemminkin näytti siltä, kuin avustaja olisi koskettanut Acostaa.

Osa twiittaajista näyttää kuitenkin olevan vakuuttunut siitä, että journalisti on syyllinen. Välikohtauksesta käytetään jopa sellaisia termejä kuin käsirysy tai kouriminen. Valkoisen talon tiedottaja puhuu käsiksi käymisestä nuoreen naiseen. Vaikuttaa siltä, että Trumpin esikunta olisi manipuloinut alkuperäistä videota saadakseen tukea väitteilleen. Tämä asettaa demokraattisen suurvallan nykyisen presidentin entistäkin oudompaan valoon. Olipa niin tai näin, on kummallista, että tällainen tapahtuma saa nykyään aikaan näin suuren mediakohun. Siis tapahtuma jossa ei edes tapahtunut mitään. Kohu olisi kummallista, vaikka Acosta olisikin hipaissut kädellään avustajaa. Kai ihmiset reagoivat aika vaistonvaraisesti, kun heitä lähestytään äkkinäisesti. Sen ei pitäisi olla uutinen.

Trump puhui toistuvasti Acostan kysymyksen päälle ja pyysi tätä laskemaan mikrofonin. Kun Acosta ei totellut, hän nimitteli tätä häpeäpilkuksi edustamalleen medialle. (Itse asiassa tämä on epäloogista, sillä presidentti on jo monesti aiemmin tuominnut kyseisen kanavan valemediaksi.) Trump kannattajineen syyttää Jim Acostaa huonosta käytöksestä, koska tämä ei olisi vielä halunnut antaa vuoroa seuraavalle kysyjälle. Huonoa käytöstä lienee myös journalistin kysymyksen pilaaminen ja estäminen. Sen pitäisi olla uutinen.

Meillä ei toistaiseksi ole ollut ihan tämän laatuisia lehdistötilaisuuksia, vaikka vallanpitäjät aina silloin tällöin ilmoittavatkin epäluottamuksensa medioihin, jotka eivät jaa heidän käsityksiään. Suomalaiset luottavat aika yleisesti riippumattomaan mediaan. Uskoisin sen olevan paljolti koululaitoksen ansiota. On kuitenkin ihmisiä ja ryhmiä, jotka toistuvasti syyttävät laadukkaita tiedotusvälineitä yksipuolisesta uutisoinnista. Yle ja Helsingin Sanomat ovat heidän käsityksensä mukaan ”vihervassarien” hallussa. Avoimeksi jää, miten juuri nämä yksimieliset ja -puoliset journalistit olisivat näihin medioihin päätyneet.

Itänaapurissamme median yksituumaisuus taitaa sen sijaan olla fakta. Se mikä hallintoa tukevilta pääuutismedioilta jää sanomatta, täydennetään tehokkaalla ”faktojen” tuottamisella netissä. Ylen esittämä torstainen dokumentti Pietarin trollitehtaasta oli aika mykistävä. Jos venäläisellä aksentilla puhuvan ”amerikkalaissotilaan” Koraanin ampuminen upposi moniin syyrialaisiin, voi vain ihmetellä, kuinka moni erottaa tehtaan nykyään jo paljon sofistikoituneemmat tuotteet totuudesta ja mitkä tällaisen trollaamisen vaikutukset voivat olla.

Lehdistöä nimitettiin ennen vallan vahtikoiraksi. Ymmärsin, että se tarkoittaa sitä, että median tehtävä on suhtautua kriittisesti vallanpitäjiin, ei suojella heitä. Demokratioissa vallanpitäjät pelkäsivätkin sen verran riippumatonta mediaa, etteivät ainakaan rohjenneet julistaa sitä vihollisekseen. Nykyään tilanne näyttää kuitenkin usein olevan se, että vahtikoiran pitäisi myötäillä vallanpitäjiä. Tiedotusvälineet, jotka pyrkivät välittämään mahdollisimman totuudenmukaista tietoa eivätkä aja vallanpitäjien etuja tai vastaa lukijoiden ennakkokäsityksiä, leimataan valemedioiksi. Tätä kutsuisin jo aika onnistuneeksi silmänkääntötempuksi. Toisaalta tiesihän Goebbelskin, että valheesta tulee tosi, kun sen kertoo tarpeeksi monta kertaa.

Putkaan vaan!

Katselin juuri Twitterissä Yhdysvaltojen oikeusministeri Jeff Sessionsin puhetta nuorille oikeistolaisille. Sessions pitää yliopistojen pyrkimyksiä hillitä vihapuhetta sananvapautta rajoittavina. Jo se, että suurvallan oikeusministeri kannattaa vihapuheen sallimista, olisi uutinen. Kun Sessions puheessaan viittasi Hillary Clintoniin, lukiolaisista koostunut kuulijakunta alkoi huutaa rytmikkäästi: lock her up! (vankilaan vaan). Sessions naureskeli ja toisti iskulauseen. Mieleeni tuli taas kerran mielikuva vanhoista amerikkalaisista elokuvista, joissa sankari yksin puolustaa oikeutta kiihottunutta, väärin informoitua kansanjoukkoa vastaan. Tämä oikeusministeri näyttikin olevan kansanjoukon puolella.

Hillary Clinton syyllistyi yksityisen sähköpostin käyttämiseen valtion asioiden hoidossa. Tämä on erittäin moitittavaa, mutta onko se rikos, josta pitäisi joutua vankilaan, sitä en tiedä. Hän poisti myös tästä yksityisestä sähköpostistaan henkilökohtaisia viestejään. Haluaisiko joku teistä, että teidän yksityispostejanne luettaisiin julkisesti? Mikäli tiedossa on vielä lisää Clintonin tekemiä rötöksiä, oikeuslaitoksen pitää tietysti tutkia asia ja määrätä siitä asianmukainen rangaistus. Sama koskee presidenttikisan voittanutta Donald Trumpia ja hänen tukijoukkojaan. Toivoa sopii, että tutkinta heidän toimistaan saa edetä rauhassa ja että mahdolliset syylliset jäävät kiinni. Kansanjoukkojen langettamia tuomioita en kummassakaan tapauksessa toivo.

Tunteella on suuri merkitys kaikessa politiikassa. Kylmän sodan aikainen, suorastaan paranoidisia piirteitä saanut kommunistijahti piti Neuvostoliittoa pitkään USA:n ykkösvihollisena, ja viileät suhteet Venäjään – ei vähiten Ukrainan ja Syyrian tapahtumien vuoksi – jatkuivat kauan myös Venäjän nykyisen hallinnon aikana. On aika hämmästyttävää, että lyhyen ajan sisällä Amerikan uuden presidentin valtaan astumisen jälkeen epäluulo Venäjää kohtaan näyttää hälvenneen. Venäjän kapitalistinen talousjärjestelmä siirsi Trumpin kannattajien mielissä tämän maan pahoista hyvien joukkoon. Se tosiseikka, että maan yksinvaltias on entinen KGB:n vakooja, joka todennäköisesti on kahminut itselleen ja lähipiirilleen Venäjän kansalle kuuluvaa varallisuutta, ei paljon vaakakupissa paina. Ei myöskään demokratiaan kuuluvan opposition tukahduttaminen.

’Good guys ja bad guys’ – jako on meissä kaikissa syvälle juurtunut. Mieluummin etsimme todistusaineistoa sille käsitykselle, joka tämän jaon oikeuttaa, kuin aidosti olemme kiinnostuneita totuudesta. Mielipiteemme perustuvat paljossa puhtaaseen tunteeseen. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että faktantarkistus ei monia ihmisiä kiinnosta. On johdonmukaisempaa uskoa, että faktantarkistukseen erikoistuneen järjestön taustalla on samat punavihreät voimat, jotka hallitsevat valtamediaa. Media, eliitti ja maahanmuuttajat ovat sitä ainesta, joka liimaa Persut yhteen. Ilman näitä puolueella ei olisi tulevaisuutta. Tämä näkyy Sinisten kohtalossa: puolue ei löydä kannattajia, nyt kun sen edustajien tahdikkaimmat iskulauseet vaimenivat.  

Mummoja kehiin

Nyt se on tehty. Nimittäin täytetty ihmisvelvollisuus. Olin Helsinki Callingin mielenosoituksessa, johon osallistui useita kansalaisjärjestöjä. Hankala allergiakohtaus keskeytti mielenilmauksen omalta osaltani, mutta eiköhän viesti tullut selväksi. En ole ollutkaan mielenosoituksissa sitten nuoruuteni päivien. Tässä tapahtumassa oli paitsi nuoria ja keski-ikäisiä, myös muutamia mummoja ja vaareja. He näyttivät siltä, että eivät minun laillani ole pitäneet yhtä pitkää taukoa mielipiteensä ilmaisemisessa.

Sää oli mitä mainioin, vaikka vähän kuuma olikin. Katselin äsken Ylen sivuja, jotka arvioivat Senaatintorilla olevan noin 2500 ihmistä, joista osa on kyllä turisteja. Aiemmin Iltiksen jutussa arvioitiin, että marssiin osallistui noin 1500 ihmistä. En tiedä näistä luvuista, mutta marssi oli kyllä aika pitkä ja äänekäs, kun myöhemmin seurasin sitä Aleksilla. Narinkkatorilla, jossa järjestettiin Perussuomalaisten nuorten tervetulotilaisuus Trumpin kunniaksi, oli median mukaan noin 50 ihmistä. Eiköhän Trump tulkitse nämäkin luvut merkiksi siitä, että suomalaiset rakastavat häntä.

Helsinki Calling 

– mielenosoituksessa oli erilaisia teemoja esillä. Suurin osa ihmisistä ja julisteista näytti kuitenkin olevan huolissaan Trumpin ihmisoikeuspolitiikasta. Myös ympäristöasiat ja Amerikan presidentin piittaamattomuus faktoista ja tieteistä sai huomiota. Putinia ja hänen toimiaankin toki kritisoitiin ja häntä kehotettiin lähtemään Ukrainasta. Syyrian lohduton tilanne sai sekin huomiota. Joissakin julisteissa Trump ja Putin kuvattiin keskenkasvuisina. Epäiltiin myös entisen Kremlin vakoojan ja hänen amerikkalaisen ihailijansa yhteistyötä. Onhan se kieltämättä vähän ihmeellistä, että Amerikan presidentin valitsivat, paitsi osa amerikkalaisista, myös Venäjän turvallisuuspalvelu. Kyllä sieltä 70-luvun kuvioista ollaan tosiaan aika kauas etäännytty.