Moderni jalkapuu

Ylen uutta Pressiklubin korvannutta ajankohtaisohjelmaa Sannikka&Ukkola on arvosteltu kovin sanoin Twitterissä heti alusta lähtien. Monet Pressiklubin ihailijat ovat pettyneitä tämän ohjelman lopettamiseen ja epäilevät uutta konseptia liian köykäiseksi ja viihteelliseksi. Vaikka pidin Pressiklubistakin, tämä kovin varhain alkanut arvostelu tuntui vähän epäoikeudenmukaiselta. Oliko kyseessä machomaailman hyökkäys kahta nuorta naistoimittajaa vastaan? Vai oliko taustalla todella epäily mustavalkoisen ja lyhytsyklisen somemaailman tunkeutumisesta perinteisen median asialliseen tiedonvälitykseen? 

Ohjelman toimittajat ilmoittivat itse pyrkivänsä somen jakaman Suomen yhdistämiseen ja vihapuhteen vähentämiseen. Ohjelma jakautuu kahteen osaan: Ensimmäisessä osassa ajankohtaisen, ristiriitaisia tunteita ja mielipiteitä herättävän keskustelun päähenkilö joutuu toimittajan ”kuulusteluun”, minkä jälkeen takahuoneeseen koottu paneeli arvioi haastatellun selviytymistä tentistä. Haastattelun aikana paneeli voi myös joko nostaa tai laskea päähenkilön istuinta sen mukaan, miten hyvin hän heidän mielestään vastailee. Toisessa osassa taas jostakin asiasta täysin eriäviä mielipiteitä esittävät yrittävät päästä edes jonkinlaiseen yksimielisyyteen. 

Konseptin perusidea ei ole mielestäni kovin huono. Vaikka kaipaankin journalistien mielipiteitä ajankohtaisista asioista, ei minusta ohjelma, jossa ihmiset saavat itse vastata tekemisistään ja sanoistaan, ole ollenkaan tarpeeton. Olen itse nähnyt kaksi jaksoa Sannikka&Ukkolasta. Aloitusjaksossa ihmisroskakohun nostanut entinen Pihlajalinnan toimitusjohtaja selvisi kuulustelustaan melko hyvin. Paneeli arvosti hänen selitystään ja anteeksipyyntöään. 

Perjantain ohjelmassa haastateltiin tamperelaisen koulun oppilaiden tekemän julisteen twiitannutta Laura Huhtasaarta. Jakso herätti jo etukäteen paljon ja varmoja mielipiteitä. Henkilöt, jotka tuntevat antipatiaa Perussuomalaisia ja heidän politiikkaansa kohtaan, ihmettelivät, miksi media tarttuu heidän täkyynsä ja antaa parasta ohjelma-aikaa heidän agendalleen. Ohjelmaa seuranneessa Twitter-väittelyssä osa heistä vaikutti kuitenkin positiivisesti yllättyneiltä Marja Sannikan armottomasta ja aggressiivisesta haastattelutyylistä, jolle pontta olivat todennäköisesti antaneet ennenaikaiset Twitter-kritiikit. Puoluetta sympatisoivat taas olivat itsestään selvästi pettyneitä, koska ohjelma ei antanutkaan vahvistusta tai edes aikaa heidän aatteensa levittämiselle. 

Huhtasaaren välittämä Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva juliste oli julkaistu jo aiemmin. Julisteessa koululaiset kertoivat mielipiteensä sangen yksinkertaisin mutta ytimekkäin keinoin. Pakolaisten torjumista kuvaavan death-sanan alle oli laitettu kuvat Jussi Halla-ahosta ja Laura Huhtasaaresta. Huhtasaari oli tyrmistynyt hänen käsityksensä mukaan vihapuhetta levittävästä julisteesta ja koulun opettajien toiminnasta, koska he sallivat kuvan julkaisemisen. Huhtasaari arvosteli kannattajiensa tavoin koululaitosta politisoitumisesta sekä lasten ja nuorten mielipiteisiin vaikuttamisesta. Myös sanaa aivopesu on käytetty ainakin Twitterissä. 

Perussuomalaiset ovat siis koulun ja lukuisten asiantuntijoiden kanssa eri mieltä opettajien ammattitaidosta ja opetuksen sisällöistä. Kouluhan ei ole arvovapaa instituutio, vaan tietyt perusarvot sisältyvät jo opetussuunnitelmaan. Yksi arvo, jota nykyään korostetaan kaikessa koulutuksessa, on opiskelijoiden kyky kriittiseen ajatteluun. Uskon ja ainakin toivon, että yksikään opettaja ei istuta ajatuksia oppilaiden päihin, vaan antaa näiden tehdä omat valintansa käsillä olevan tiedon pohjalta. Näin arvelen myös kyseisen julisteen kohdalla tapahtuneen.

Perjantain piinatuolissaan istuvan Huhtasaaren tuolia laskettiin, kunnes hänen päänsä oli miltei pöydän tasalla. Sannikka ei antanut Huhtasaaren esitellä kantojaan koulusta, vaan hiillosti tätä esittämään anteeksipyyntöä, koska twiittaaminen johti kyseisen koulun ja sen oppilaiden häiriköintiin ja heidän turvallisuutensa vaarantumiseen. Huhtasaari ei ottanut vastuuta tapahtuneesta. Häiriköintiinhän ovat syyllisiä muut kuin hän, eikä hän ole siihen kehottanut. Jos Laura Huhtasaari olisi edes myöntänyt toimineensa harkitsemattomasti seurauksia ajattelematta, raati olisi voinut olla hänelle armollisempi. 

Suhtaudun kielteisesti ihmisten julkiseen tuomitsemiseen kaduilla ja toreilla, perinteisessä mediassa tai somessa. Tuomiovalta kuuluu oikeuslaitokselle, eivätkä kokemukset ex tempore -lynkkauksista ole rohkaisevia. Kansanjoukot ovat liian usein väärässä. Perjantain grillaaminenkin oli epämiellyttävää katseltavaa. Silti en voi olla ajattelematta, miltä tuntuisi olla koululainen, maahanmuuttaja, pakolainen, erinäköinen suomalainen tai kuka tahansa yksityinen ihminen, joka joutuu populististen poliitikkojen aiheuttaman vihan kohteeksi. Onko poliitikolla vastuu puheistaan, vaikka hän ei itse varsinaisesti vihatekoihin osallistuisikaan? Entäpä jos se ’kuolema’ julisteessa viittaakin todellisuuteen? Jos poliitikko kieltäytyy ottamasta vastuuta hädänalaisten auttamisesta, eikö hän omalta osaltaan ole vaikuttamassa ihmishenkien menetykseen?

Perussuomalaisten kannattajat kuvitellaan usein vähäosaisiksi luusereiksi, jotka eivät kykene pysymään alati muuttuvan maailman tahdissa. Huhtasaaresta ja Halla-ahosta voimme päätellä, että ainakin puolueen edustajat ja johtajat voivat olla akateemisesti koulutettuja, hyväosaisia ja perheellisiä modernin yhteiskunnan kasvatteja. En pysty enkä haluta arvuutella heidän motiivejaan hakeutua kyseisen aatemaailman palopuhujiksi. Mieleeni tuli kuitenkin edellisessä kirjoituksessani siteeraamani Yuval Noah Hararin käsitys ihmisestä hämmästyttävänä olentona, joka voi samanaikaisesti sekä tietää että olla tietämättä. Joskus tämä ihmismielen hybridimaailma törmää ainakin satunnaisesti todellisuuden karuun kallioon.

Leiritkö ratkaisu pakolaisongelmaan?

Maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu on koko kuuman kesän käynyt vilkkaana kaikissa medioissa – ei vähiten somessa, eikä mielenkiintoa vähennä Ruotsin eiliset vaalit, joista odotettiin Ruotsidemokraattien jytkyä. Suomessa Persujen tärkeintä vaaliteemaa eli maahanmuuton estämistä ylläpitävät paitsi Persut itse myös muut puolueet, jotka haluavat profiloitua keskustelussa. 

                                      Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/?q=pakolaiset&hp=&    image_type=all&order=popular&cat=&min_width=&min_height=

Itse pääministeri Sipilä kosiskeli ksenofobiapuolueen kannattajia ilmoittamalla, että suurin osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista tavoittelee vain korkeampaa elintasoa. Sipilä perusteli myöhemmin mielipidettään sillä, että Migri on antanut kielteisen turvapaikkapäätöksen useimmille vuonna 2015 saapuneista tulijoista. Pääministerin lukuja on jälkikäteen vähän korjailtu, koska niissä ei ollut mukana rauenneita ja vielä käsittelemättömiä hakemuksia. Joka tapauksessa en näe riittävänä perusteluna sitä, että Migri katsoo, että näin monet hakemukset eivät täytä turvapaikan saamisen vaatimuksia. Tämä instituutiohan on myös itse ollut arvostelun kohteena. En kuitenkaan pidä poissuljettuna sitä, että 2015 vuoden ns. pakolaisaallon mukana tänne tuli myös köyhyyttä paenneita. Tämä ei ole rikos, mutta ymmärrän, että turvapaikkaa ei sen perusteella myönnetä.

Luvuista en halua nyt kiistellä, mutta se on tosiasia, että maailmassa riittää henkensä hädässä olevia ihmisiä, jotka pakenevat katastrofeja, sotia ja vainoa. Tosiasia on sekin, että osa meistä parempiosaisista ei heitä halua auttaa. Ei ainakaan sallimalla heidän tulevan Suomeen. Yksi suosituimmista perusteluista jälkimmäiselle on se, että pakolaisia pitäisi auttaa heidän omilla lähialueillaan. Useimmat eivät perustele, miten tämä pitäisi tehdä. Pääasia on, ettei Suomeen tule yhtään pakolaista. Näin toivovat Perussuomalaiset, jotka eivät myöskään halua lisätä kehitysmäärärahoja. 

Lähialueille, pääasiassa kehittyviin maihin, on jo nyt sijoitettu valtaosa maailman pakolaisista. Amnestyn raportin mukaan kymmenen maata joutuu kantamaan leijonanosan (56 %) maailman pakolaiskriisistä vain siksi, että ne sattuvat olemaan kriisimaiden naapureita. Tämä aiheuttaa itsekin hädin tuskin toimeentuleville maille suuren taloudellisen ja yhteiskunnallisen rasitteen. Tuskinpa on realistista odottaa, että nämä maat huolehtisivat sataprosenttisesti pakolaisongelmasta. Suomi yhdessä muiden maiden kanssa voi kyllä parantaa leirien olosuhteita, mutta leirit ovat vain tilapäisratkaisu, joka ei poista ongelmaa. Länsirannan palestiinalaiset ovat asuneet leireillä jo 60 vuotta. Tilanne ei ole korjaantunut itsestään, ja alue on kaikkea muuta kuin turvallinen niin pakolaisille kuin juutalaisillekin. 

Pitemmän päälle Suomenkin on lisättävä kehitysapua, jotta kriisiherkille alueille saataisiin tarvittava infrastruktuuri, jonka päälle pystytään rakentamaan parempi ja vakaampi yhteiskunta. Tätä tarvitaan, jotta länsimainen pääoma kiinnostuisi esimerkiksi valtavia rikkauksia sisältävästä Afrikasta. Asialla on kiire, sillä aiheuttamamme ilmastonmuutos autioittaa siellä yhä useampia seutuja. Olen myös samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että kiintiöpakolaisten määrää tulee huomattavasti lisätä. Nämä pakolaiset otettaisiin suoraan leireiltä. 

Maailmassa on yli 25 miljoonaa ulkomaille paennutta ihmistä. Kaikesta katastrofialueille tai niiden lähistölle suunnatusta avusta huolimatta Eurooppaan pyrkivien pakolaisten virta ei tule tyrehtymään. Suurin osa pakolaisista tulee viidestä maasta: Syyriasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista, Myanmarista ja Somaliasta. Näiden köyhät naapurimaat eivät tule ongelmaa ratkaisemaan. Rikkaista öljymaista kyllä voisi toivoa enemmän apua. Saudi-Arabia tosin väittää antaneensa 100 000:lle syyrialaiselle kansalaisuuden, vaikka se ei heitä pakolaisiksi kutsukaan. Oli niin tai näin, saudit eivät muiden öljymaiden tavoin vaikuta kovinkaan halukkailta osallistumaan ongelman ratkaisuun. Heidän nihkeyttään selittänee osittain pelko eri suuntausta edustavien muslimien välisistä ristiriidoista, joka voi muodostaa turvallisuusongelman.  

Huono argumentti vastuunpakoiluun on vedota siihen, että muutkaan eivät huolehdi omasta osuudestaan. Me voimme silti tehdä sen, minkä kykenemme, ja yrittää vedota myös vastahakoisiin maihin, esimerkiksi joihinkin EU:n jäsenvaltioihin, jotka kyllä mielellään ottavat itse kaiken mahdollisen rahallisen tuen vastaan. Sellaiset luopiot kuin Puola ja Unkari (tai pikemminkin heidän nykyiset vallanpitäjänsä) eivät missään tapauksessa voi olla esikuviamme. EU:ta on sanottu hampaattomaksi, koska sillä ei ole keinoja pakottaa jäsenvaltioitaan noudattamaan sopimuksia. Keskustelua ylläpitämällä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, että rintamakarkuruudesta ei tule yleisesti hyväksyttyä menettelytapaa.

Vieraat veronmaksajat

Kun puhutaan maahanmuutosta, Jussi Halla-aho ja hänen kannattajansa haluavat puhua ongelmista. Ja kaikkein mieluimmin Halla-aho juuri haluaa puhua maahanmuutosta. Olipa kyse pakolaisista tai työperäisestä maahanmuutosta, se aiheuttaa aina vain ongelmia. Ainoa keino ratkaista nämä ongelmat on olla päästämättä Suomeen muualta muuttaneita. EU-kansalaisten osaltahan me emme tätä optiota enää voi käyttää, kun EU-kriitikoiden mukaan Suomi nyt kerran on aikoinaan ”kansan tahdon vastaisesti” tähän unioniin liitetty. EU-byrokraatit päättävät nämä ja muut asiat puolestamme. 

Kun Rinne kalastelee eläkeläisten ääniä lupaamalla 100 euron korotusta pienimpiin eläkkeisiin, Halla-ahon mielestä ei kannata puhua eläkkeistä tai sosiaaliturvasta niin kauan, kun on tämä pakolaisongelma. Pahoin pelkään, että pakolaiset ovat Sote-sotkunkin taustalla. 

Ylen A-studion lähetyksessä (22.5.2018) Halla-aho ja kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen väittelivät työperäisestä maahanmuutosta. Perussuomalaiseen tapaan Halla-aho ei toistuvasti vastannut esitettyyn kysymykseen, vaan halusi aloittaa valmiiksi laaditun saarnan maahanmuuton ongelmista. Toimittajan johdattelun tuloksena hän kuitenkin vähän vastahakoisesti myönsi, että jossain tapauksissa asiantuntijoita voitaisiin palkata EU-maiden ulkopuoleltakin. Missään tapauksessa tänne ei kuitenkaan pitäisi päästä siivoamaan tai kokkaamaan. Ulkomaiset työntekijät vain polkevat palkkatasoa ja nostavat elääkseen veronmaksajien kustantamia tukia. 

Mykkänen puolusti työperäistä maahanmuuttoa. Työn perässä tänne viimeisen viiden vuoden sisällä muuttaneista 90 % on työelämässä, siis heidän työttömyytensä on harvinaisempaa kuin suomalaisten. Tämä ei vakuuttanut Halla-ahoa, jonka mukaan maahanmuutto aiheuttaa aina sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Kaikkien maahanmuuttajien – mukaan luettuna pakolaiset - työttömyys on korkeammalla tasolla kuin suomalaisten. Kaikista maahanmuuttajistakin on Mykkäsen mukaan silti töissä kuusi kymmenestä. Tämäkään ei vakuuttanut Halla-ahoa, joka ei nyt halunnutkaan tarkastella koko maahanmuuttoa, vaan niitä ongelmia, joita on tietyissä maahanmuuttajaryhmissä. 

Halla-ahon mukaan useissa maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on alle 20%. En tiedä, mistä ryhmistä hän puhui, mutta arvelen, että työttömyys on korkealla tasolla ainakin vain vähän aikaa Suomessa oleskelleiden pakolaisten keskuudessa. Suomen byrokratia ei juurikaan tue heidän työllistymistään. Olen Mykkäsen kanssa samaa mieltä siitä, että maahanmuuttajia ei pitäisi kotouttaa työttömyyteen, vaan työllisyyteen. Työnantajien asenteet vaikeuttavat tutkitusti maahanmuuttajien työllistymistä. Ajan kuluessa myös täältä turvapaikan saaneiden työllisyystilanne kohenee. Toinen ryhmä, jossa työllisyysaste on matala, on Afrikan maista pakolaisina saapuneet naiset, joilla on paljon lapsia. Voin hyvin kuvitella, että heidän on vaikea sijoittua työmarkkinoille. 

Suomessa on koko joukko pysyvästi työttömiä suomalaisia. Osalla heistä ei ole valmiuksia, joita työelämässä tarvitaan, osalla on sairauksia tai muita rajoitteita, osa ei vain halua tehdä työtä. Toisaalta täällä on avoimia työpaikkoja, joita ei saada täytetyiksi. Halla-ahon mukaan rajoja ei pitäisi avata EU:n ulkopuoliselle työvoimalle. Hän haluaisi työllistää ensin täällä olevat tuilla elävät pakolaiset, ennen kuin tänne ”haalitaan” uusia ulkomaalaisia. Oletan, että suomalaisia suututtanut aktiivimalli on käytössä myös muualta tulleiden osalta. Ainakaan en ole kuullut poikkeuksista. Itse en usko tuohon malliin, mutta elän toivossa, että parempaa on kehitteillä sekä syntyperäisten suomalaisten että muualta tulleiden työhön pääsyn helpottamiseksi. 

Joka päivä lähiympäristössä kulkiessani näen useita työtään tekeviä maahanmuuttajia. He ovat bussi- tai taksikuskeja, kaupan kassoja, lähihoitajia ja lääkäreitä. En näe mitään erityistä syytä sille, miksi ulkomaalaiset -  myös EU:n ulkopuolelta tulevat - tai heidän jälkeläisensä eivät voisi olla hyviä työntekijöitä ja veronmaksajia. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi.