Psykopaatit, sosiopaatit, narsistit ja muut luonnehäiriöiset

Onko olemassa absoluuttista hyvyyttä ja pahuutta? Monet meistä varmaan muistavat hyvin amerikkalaisista elokuvista sen sankarin, joka yksin korruptoitunutta massaa vastaan puolusti oikeutta ja lopulta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta voitti. Amerikkalaisuuteen kuuluu myös ’pure evil’ -määritelmän käyttö. Meillä pohjoismaissa korostetaan usein sosiaalisen ympäristön merkitystä ihmisen käyttäytymiselle. Pahuudesta puhuminen ei ole poliittisesti korrektia, ja sitä paitsi siihen sisältyy uskonnollisia konnotaatioita. 

Erilaiset persoonallisuushäiriöt tai oikeammin sanottuna niiden nimikkeet ovat olleet viime vuosina kovassa käytössä. Näitä käyttävät ammattilaisten lisäksi myös monet konsultit ja kirjoittajat sekä aivan tavalliset kansalaiset, jotka leimaavat näillä nimikkeillä läheisiään, työtovereitaan tai muita ihmisiä. Joskus näiden nimikkeiden käytön takaa saattaakin löytyä ainakin osatotuus. Joskus taas niitä käyttävät ihmiset kärsivät itse persoonallisuuden häiriöistä, joita he pyrkivät peittelemään toisia leimaamalla.

Psykiatria ja psykologia eivät ole eksakteja tieteitä samassa mielessä kuin vaikka matematiikka ja fysiikka. Ne yhdistelevät persoonallisuuden piirteitä tai oireita ja kokoavat nämä joidenkin nimikkeiden alle. Psykopatia on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei juurikaan voi tehdä mitään. Psykopaatti ei tunne mistään tunnontuskia, koska häneltä puuttuu empatiakyky. Patologinen valehtelu kuuluu hänen arkielämäänsä. Psykopaatti osaa peittää hyvin ominaisuutensa, ja hän saattaa olla hyvinkin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva perheellinen henkilö. Arvioidaan, että väestöstä noin yksi prosentti on psykopaatteja. Toivoa sopii, ettei koskaan joutuisi tämän joka sadannen ihmisen kanssa tekemisiin.

Sosiopatia on taas epävirallinen nimitys, ja sillä viitataan henkilöön, jolla myöskään ei ole ns. omaatuntoa. Sosiopaatiksi kuitenkin pikemminkin kasvetaan kuin synnytään. En tunne arvioita sosiopaattien lukumäärästä, mutta heitä ovat varmaankin ainakin rikolliset, olivat he sitten kaltereiden takana tai eivät. 

Narsisti ihailee itseään ja vaatii ihailua myös muilta. Narsistienkin lukumäärää on mahdoton arvioida, koska kaikilla meillä on myös narsistisia persoonallisuudenpiirteitä.  Enpä minäkään tässä nyt varmaan kirjoittelisi, jos en toivoisi, että joku huomaa minut ja kirjoitukseni. Rajaa tavanomaisen ja sairaalloisen narsismin välille on vaikea vetää. 

Jos sinulla sattuu olemaan kumppani, ystävä tai työtoveri, jolla on tapana saada aina oma tahtonsa läpi, voi kyseessä olla narsisti tai jopa psykopaatti; manipulointi kun kuuluu molempien työkalupakkiin. Saattaa myös olla, että jotkut ihmiset tietoisesti tai tiedostamattaan etsivät tällaisia ihmisiä lähelleen. Ehkäpä tässä on kyse jonkinlaisesta vastavuoroisesta tarpeentyydytyksestä. Usein nämä ihmissuhteet ovat kuitenkin vain yhtä suurta tragediaa, joka ei pääty hyvin. 

Ihmisluonne on kummallinen kimppu perittyjä ja hankittuja ominaisuuksia. Hankalia ja elämää pilaavia ihmisiä on mahdotonta täysin vältellä. Etäisyyttä kannattaa silti pitää. On lohdullista, että 99% ihmiskunnasta kykenee tuntemaan myötätuntoa. Tähän kannattaa panostaa.

Rosvot kiinni osa 2

Perussuomalaisten edeltäjän Suomen Maaseudun Puolueen veteraanipuheenjohtajalla Veikko Vennamolla oli tapana jokaisessa vaaliväittelytilaisuudessa käyttää slogania ”rosvot kiinni ja rötösherrat kiikkiin”. Vennamon aikojen jälkeen rosvoja todella alettiinkin jahdata. Ensin jahdattiin talousrikollisia, joista saatiin kiinni ehkä ainakin ne kaikkein pienimmät tekijät. Tästä rosvojahdista oli ainakin se etu, että erilaisia lieveilmiöitä, joita aiemmin oli pidetty asiaan kuuluvina, alettiin paheksua. Tosin tuntuu, että tämä jossain paikoin meni vähän överiksi: joka ikinen mahdollinen korruptiolounas ja saunareissu puitiin julkisuudessa, ihan kuin suurempiakin rikoksia ei olisi ollut.  

Talousrikokset ovat nykyään vähän jääneet pimentoon muiden moraalisiin arvoihin liittyvien väärinkäytösepäilyjen tieltä. Me Too-hautajaisiaan ovat jo saaneet viettää esimerkiksi monet aiemmin arvostetut elokuvaohjaajat. Kampanja on sinänsä kyllä erittäin tervetullut, mutta vähän pelkään, että rakenteisiin pohjautuva epäoikeudenmukaisuus jää tässäkin vähemmälle huomiolle, kun keskitytään yksittäisten ihmisten pahoihin tekoihin. 

Moni muukin on kiinnittänyt huomiota käynnissä oleviin ajojahteihin ja niihin liittyviin puhdistautumisrituaaleihin. Jose Riikonen käsitteli asiaa Hesarin Nyt-liitteessä (5.4.). Jotkut ovat halunneet ottaa käyttöön käsitteen ’uuspuritanismi’. Puritanismihan oli 1500-luvulla syntynyttä kristillisyyteen liittyvää puhdasmielisyyttä, joka halusi saada ihmiset ymmärtämään oma syntisyytensä. Uuspuritaaneja syytetään ”väärin on pahaa” – tyyppisten kehäpäätelmien viljelemisestä. Olemme itse mielellämme hyvän puolella ja tätä korostaaksemme leimaamme muut pahoiksi. 

Motiiveja pahan tuomitsemiseen voi kuitenkin olla kahdenlaisia: Jos joku asia on laajemmin yhteiskunnassa vääräksi havaittu, tuomitsemme sen, koska haluamme yhteisön hyväksyntää. Tähän puhdistautumiseen liittyy paitsi asian, myös henkilöiden tuomitseminen. Toisaalta voimme myös tosissamme olla huolissamme asioiden tilasta, ja tuomitsemme sen, koska haluamme muutosta. 

Riikonen esittelee artikkelissaan Veikka Lahtisen, joka on arvostellut Maria Veitolan ohjelmaa Yökylässä. Lahtisen mielestä Veitola auttaa normalisoimaan populismin, koska hän on esimerkiksi esitellyt meille Laura Huhtasaaren mukavana ihmisenä ja äitinä. Veitolan arvostelemisen voisi nähdä uuspuritanismin valossa puhdistautumisrituaalina: väärin ajattelevien ja tekevien ihmisten kanssa ei pitäisi olla tuttavallisissa väleissä. Lahtinen kuitenkin kiistää olevansa missään tekemisissä ankean puritanismin kanssa: jos nyt aletaan leimata arvostelijoita puritaaneiksi, viedään samalla pohja puuttua todellisiin vääryyksiin. Huhtasaarta ei kritisoida ihmisenä, vaan siksi, että hänen mielipiteillään on suoranaisia vaikutuksia muutenkin huonossa asemassa olevien ihmisten elämään. 

Ei ole miellyttävää olla puhdistautumisrituaalin kohde. Luulen ymmärtäväni hyvin, miltä ihmisestä tuntuu, kun hänet asetetaan yhteisönsä ulkopuolelle syytetyn asemaan. Asioista pitää keskustella, mutta mielellään ihmisiä turhaan syyllistämättä. Laura Huhtasaari saattaa olla ihan sympaattinen ihminen, mutta hänen ymmärryksensä ihmisestä, maailmasta ja sen toiminnasta on pahasti puutteellinen.