Mummoja kehiin

Nyt se on tehty. Nimittäin täytetty ihmisvelvollisuus. Olin Helsinki Callingin mielenosoituksessa, johon osallistui useita kansalaisjärjestöjä. Hankala allergiakohtaus keskeytti mielenilmauksen omalta osaltani, mutta eiköhän viesti tullut selväksi. En ole ollutkaan mielenosoituksissa sitten nuoruuteni päivien. Tässä tapahtumassa oli paitsi nuoria ja keski-ikäisiä, myös muutamia mummoja ja vaareja. He näyttivät siltä, että eivät minun laillani ole pitäneet yhtä pitkää taukoa mielipiteensä ilmaisemisessa.

Sää oli mitä mainioin, vaikka vähän kuuma olikin. Katselin äsken Ylen sivuja, jotka arvioivat Senaatintorilla olevan noin 2500 ihmistä, joista osa on kyllä turisteja. Aiemmin Iltiksen jutussa arvioitiin, että marssiin osallistui noin 1500 ihmistä. En tiedä näistä luvuista, mutta marssi oli kyllä aika pitkä ja äänekäs, kun myöhemmin seurasin sitä Aleksilla. Narinkkatorilla, jossa järjestettiin Perussuomalaisten nuorten tervetulotilaisuus Trumpin kunniaksi, oli median mukaan noin 50 ihmistä. Eiköhän Trump tulkitse nämäkin luvut merkiksi siitä, että suomalaiset rakastavat häntä.

Helsinki Calling 

– mielenosoituksessa oli erilaisia teemoja esillä. Suurin osa ihmisistä ja julisteista näytti kuitenkin olevan huolissaan Trumpin ihmisoikeuspolitiikasta. Myös ympäristöasiat ja Amerikan presidentin piittaamattomuus faktoista ja tieteistä sai huomiota. Putinia ja hänen toimiaankin toki kritisoitiin ja häntä kehotettiin lähtemään Ukrainasta. Syyrian lohduton tilanne sai sekin huomiota. Joissakin julisteissa Trump ja Putin kuvattiin keskenkasvuisina. Epäiltiin myös entisen Kremlin vakoojan ja hänen amerikkalaisen ihailijansa yhteistyötä. Onhan se kieltämättä vähän ihmeellistä, että Amerikan presidentin valitsivat, paitsi osa amerikkalaisista, myös Venäjän turvallisuuspalvelu. Kyllä sieltä 70-luvun kuvioista ollaan tosiaan aika kauas etäännytty.

Valkoinen heteroseksuaalinen mies

Oletko valkoinen, heteroseksuaali ja mies? Ei se mitään, voit silti jatkaa lukemista. Tämä kirjoitus ei ole suunnattu sinua vastaan.

 

Markkeri valkoinen heteroseksuaalinen (keski-ikäinen) mies esiintyi usein 1990-luvulla varsinkin feministispainoitteisessa kirjoittelussa. Silloin tuolla nykyään inflaation kärsineellä käsitteellä olikin tilauksensa. Se kuvasti hyvin sitä positiota, jolla maailmaa yleensä tarkkailtiin ja joka myös tuli mediassa vallitsevaksi normiksi. Sen vastapuolella olivat kaikki ne ryhmät, joilla ei ollut valtaa: naiset, rodullistetut, seksuaaliset ja muut vähemmistöt.

Alistetussa asemassa olevat tarvitsivat oman äänensä; he eivät enää suostuneet toisten kommentoitaviksi. Totta onkin, ettei valkoinen koskaan voi asettua rodullistetun kenkiin; hänellä ei valkoisessa maailmassa ole kokemusta siitä, miten tulla kohdelluksi ihonvärinsä mukaan. Toisaalta ei rodullistettu heteroseksuaali nainenkaan voi asettua valkoisen homoseksuaalin miehen asemaan, vaikka molempien positio on periaatteessa vallan ulkopuolella. 

On käyty paljon keskustelua siitä, kenellä on oikeus puhua mistäkin asiasta. Jotkut katsovat, että valkoinen ei voi tietää mitään ihonvärin perusteella tapahtuvasta sorrosta. Hänellä voi silti olla hyvinkin paljon kokemusta sorretuksi tulemisesta. Valkoiset eivät hekään ole mikään yhtenäinen blokki. Suiden tukkiminen yhden tai useamman ominaisuuden perusteella ei tunnu hyvältä idealta. Puhujan on silti aina hyvä muistaa, mistä positiosta hän puhuu.

Vähemmistöjen etsiessä omaa ääntään myös valkoiset heteroseksuaaliset miehet ovat paikoin ryhtyneet taisteluun oman ryhmänsä puolustamiseksi. Halla-ahokin on myynyt T-paitoja, joissa tuo normi lukee ylpeästi painettuna. En nyt menisi ihan niin pitkälle, että ryhtyisin mainostamaan minkään ominaisuuden tai position erinomaisuutta. Toisaalta ymmärrän idean: ei ole kivaa tulla syytetyksi asioista, jotka ovat pelkän sattuman seurausta.

Kollektiivinen syyllistäminen ei ole oikeudenmukaista, ei vaikka emme viittaakaan mihinkään nimenomaiseen yksilöön, vaan pelkkään positioon. Käytännössä syyllistäminen koetaan kuitenkin yksilötasolla. Kyseessä on siis samantapainen ilmiö, johon vallan ulkopuolella olevat vähemmistötkin törmäävät: leimaaminen.

Jotkut miehet haluavat kutsua itseään feministeiksi ja pyytelevät naisilta anteeksi olemassaoloaan. Tämä tuntuu vähän lapsekkaalta ajattelulta. Idi Amin ei ollut valkoinen heteroseksuaalinen mies, ei myöskään Pol Pot. Jälkeensä molemmat jättivät valtavat ruumiskasat. Miehiä he tosin olivat, mutta naisetkin osaavat kyllä lietsoa vihaa ja alistaa toisia. Naisilla vain on näihin päiviin asti ollut harvemmin niitä yhteiskunnallisia valta-asemia, joissa he olisivat näitä ominaisuuksiaan voineet tehokkaasti toteuttaa.

Huippukundien tapaaminen

Odotetusta Trumpin ja Putinin tapaamisesta on tulossa suuri menestys. Tiedän tämän jo nyt siitä syystä, että kaikki, mitä Trump tekee, on hänen omien sanojensa mukaan sitä. Kaikki eivät ole ihan yhtä vakuuttuneita tästä asiasta, koska myös mielenosoituksia on odotettavissa. Ihmettelen, että Lontoossa erimielisten marssit ovat aika lyhyitä, kun ottaa huomioon, että sekä Trumpin että Putinin epäsuosio maassa on reilusti yli 70%. Helsinkiinkään ei ilmoittautuneiden perusteella ole tulossa ihan valtavaa kansankokousta. Lieneekö syynä loma-aika, vai haluavatko ihmiset vain antaa näille mahtimiehille työrauhan?

Liennytystä aina tarvitaan. Jos tapaaminen olisi tapahtunut siinä maailmassa, jossa totuus ei vielä ollut vaihtoehtoista, olisin toivottanut herrat sydämellisesti tervetulleiksi. Tässä tilanteessa on vaikea olla optimisti, vaikka parasta toivonkin. Molemmat herrat kun tekevät parhaansa vahingoittaakseen Eurooppaa ja koko maailmaa. Ehkä saa olla tyytyväinen, jos asiat eivät tämän tapaamisen seurauksena ainakaan pahene.

Näitä hienoja kundeja on syytä muistuttaa ainakin ympäristön tilasta ja ihmisoikeuksista. Mielenilmauskulkue Helsingin Kaisaniemen puistosta lähtee sunnuntaina kello 13. Kokoontuminen alkaa tuntia aikaisemmin. Lisää tietoa saa Helsinki Calling-sivustolta.

https://www.facebook.com/events/202337593758652/