Elintasopakolaisia

Olen kuullut käytettävän nimitystä ’elintasopakolainen’ turvapaikanhakijoista. Nimihän viittaa ihmiseen, joka muuttaa maasta toiseen paremman elintason perässä. Suomalaisia lähti suurin joukoin Amerikkaan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Köyhyys ja nälkä pakottivat heidät siihen. Osa lähti varmasti vain onneaan etsimään. 1960- ja 1970-luvuilla johti työttömyyden vaivaamasta Suomesta elintasopakolaisten virta Ruotsiin. Varhaisilla elintasopakolaisilla ei juurikaan ollut sosiaaliturvaa, vaan suurin osa oli valmis tekemään töitä, ja niitä he yleensä saivatkin. Suomalaisilla oli kuulemma maine hyvinä työntekijöinä, myöhemmin myös Ruotsissa, mutta toisaalta myös rettelöitsijöinä. Me vanhemman polven ihmiset muistamme hyvin ”en finne igen” -hokeman.

Nykypäivän ”elintasopakolainen” lähtee sotaa ja terroria pakoon. Jotkut lähtevät myös etsimään itselleen parempaa elämää; köyhyyttä ja nälänhätää kun maailmassa piisaa. Pari vuotta sitten, ns. pakolaisaallon mainingeissa, liikkui huhuja, joiden mukaan ihmisiä houkuteltiin jättämään kotiseutunsa paremman elintason toivossa. Uskon, että tällaista toimintaa jossain määrin harjoitettiinkin. Netissä annettiin harhaanjohtavaa tietoa eurooppalaisista hyvinvointiyhteiskunnista. Moni Välimeren yli selvinnyt joutuikin pettymään pahoin, kun kävi ilmi, että eurooppalaiset eivät olleetkaan toivottomassa heitä avosylin tervetulleiksi. 

Kun turvapaikanhakijoita haastatellaan, he eivät sano, että he tulivat tänne sosiaalietuuksien toivossa. Uskon heitä, kun he omien sanojensa mukaan ovat halukkaita ja valmiita tekemään työtä elantonsa eteen. Suomalainen järjestelmä vain ei salli tätä. Turvapaikanhakijoita säilytetään pitkiä aikoja toimettomina vastaanottokeskuksissa odottamassa päätöstä, joka usein on kielteinen. Koska kateuden ja epäluulon kulttuuri kukoistaa, osa suomalaisista ei halua, että tänne muuttaa pysyvästi asumaan muualta tulleita. Työpaikat kuuluvat meille, ja jos työnteko ei syystä tai toisesta onnistu tai huvita, meille ja vain meille kuuluvat erilaiset tulonsiirrot. En ihmettelisi, jos Migri – sen sijaan, että etsisi perusteita turvapaikan saannille – keskittyisi etsimään perusteita sille, miksi turvapaikkaa ei myönnetä. 

Olen harvoin Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä. Mutta jos hän nyt tosissaan peräänkuuluttaa maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden parempaa työllistämistä, voin vain kannattaa ajatusta. Lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa niin, että esteitä työnteolle ei ole sinä aikana, kun hakija odottaa päätöstä. Työperäistä tarveharkintaa voitaisiin soveltaa jo myös maassa oleskeleviin. On paljon töitä, joissa kielitaito ei ole ehdoton vaatimus. Monella turvapaikanhakijalla on sitä paitsi sangen hyvä ja käyttökelpoinen ammattitaito. 

Kun pienellä työeläkkeelläkään ei tahdo pystyä pakollisia laskujaan maksamaan, minun on vaikea kuvitella, että Suomessa todella olisi sellainen sosiaaliturvan taso, jonka takia kannattaa muuttaa tänne työttömäksi. Olen lukenut, että turvapaikan saaneet saavat jonkinlaista kodinperustamisavustusta, mutta tämän jälkeen heidän turvansa ei ole sen suurempi kuin suomalaistenkaan. 

Elintasopakolaisia eivät ole vain köyhistä maista lähteneet maahanmuuttajat. Heitähän ovat esimerkiksi Portugaliin veroja pakoon lähteneet reippaat seniorisuomalaiset. Vai tuliko se porsaanreikä jo tukittua? No, pidän elintasopakolaisina myös niitä Monacossa asuvia yritteliäisyydestä kauniisti puhuvia kansalaisia, joiden rahat asuvat Cayman-saarilla.