Elämän lyhyydestä

Tämäkin kesä on kohta eletty, enkä ole saanut kirjoitettua tänne mitään moneen kuukauteen. Ei vaan ole kirjoituttanut, vaikka toki kommentoitavaa olisi ollut. Kesään kuului monia julkisuuden henkilöiden poismenoja, joista ensiksi tulevat mieleen kirjailijat Claes Andersson ja Toni Morrison. Huomasin, että molempien mielestä elämän tarkoitus on kuolema. Niinhän se tietysti onkin: kuolemalla annamme tilaa uudelle elämälle. Anderssonilta ja Morrisonilta elämä ei silti ainakaan mennyt ohi. Niinkin saattaa käydä, jos tuhlaa lyhyen aikansa hyödyttömään.

 

 

Sain seitsemän kuukauden odottelun jälkeen kirjastosta lainaksi Juhana Torkin suomentaman roomalaisen Senecan (noin 4 eKr – 65 jKr.) teksteihin pohjautuvan kirjasen Elämän lyhyydestä (Otava 2018). Senecakin on huolissaan siitä, että emme käytä elämäämme viisaasti. On olemassa kolme tapaa elää: nautinto, mietiskely ja toiminta. Seneca kallistuu keskimmäisen puoleen. Hänen mielestään viisas ihminen omistautuu joutilaisuudelle. Tämä nykypäivänä pahalta kuulostava elämäntapa ei kuitenkaan Senecan tarkoittamassa mielessä ole toimettomuutta, vaan kyseessä on pikemminkin pohdiskeleva elämä, johon tietysti mahtuu myös tekoja. 

Tässä muutama lainaus parin tuhannen vuoden takaa:

Harmaista hiuksista ja ryppyisistä kasvoista et siis voi päätellä, että joku on elänyt kauan, hän on vain ollut olemassa kauan! 

Helppoa on käyttää omaisuutta, vaikka kuinkakin niukkaa, jos sen määrä tunnetaan tarkasti. Huolellisemmin on varjeltava sellaista, josta et tiedä milloin se loppuu. 

Huolesta toiseen elämä työntyy eteenpäin. Joutilaisuudesta aina haaveillaan, koskaan siihen ei siirrytä. 

Meidän tulee ymmärtää, että on kaksi valtiota. Toinen on se suuri ja todella julkinen valtio, johon kuuluvat niin ihmiset kuin jumalat ja joka ei rajoitu tuohon tai tähän maailmankolkkaan: tämän valtakuntamme rajat piirtää auringon kehrä. Toinen on se valtio, johon satumme syntymään. (…) Tälle suuremmalle valtiolle voimme omistautua myös joutilaisuudessa jopa paremmin. (…) Mitä annettavaa jumalalle on sillä, joka tällaisia miettii? Hän pitää huolta että jumalan mahtavat teot eivät jää vaille todistajaa. 

Oleellista ei ole, mitä kestät, vaan miten sen kestät.

Hyvää elämän jatkoa!

PS Areenasta löytyy Kalle Haatasen tekemä Juhana Torkin haastattelu: https://areena.yle.fi/1-4418213

 

Vielä Pinkeristä ja edistysuskosta

Törmäsin sattumalta mielenkiintoiseen artikkeliin Steven Pinkeristä, jonka kirjaa Enlightenment Now käsittelin aiemmin (https://blogimummo.blogspot.com/2019/02/vakaumuksena-valistus-steven-pinker.html). Malte Persson kirjoittaa Expressenissä otsikolla Upplysningens vänner är anfrätta av självgodhet.  Persson sanoo mm. näin:

Just det är dock en blind fläck för denna typ av förnuftstro. Särskilt tydligt hos den annars både intelligente och nyanserade Pinker, som vägrar tänka att en process som ger upphov till något bra samtidigt kan ge upphov till något dåligt. Exempelvis: ett arv från upplysningen (vetenskapen) gav oss antibiotika, ett annat (individens och marknadens frihet) ger oss antibiotikaresistensen. Pinker tar bara upp det första. Och på liknande sätt är det med klimathotet och åtskilligt annat.

Näitä esimerkkejä ei ole vaikea löytää. Muistan Pinkerin esimerkiksi maininneen positiivisena asiana sen, että suojeltujen lajien määrä on kasvanut. Onhan se tietysti hyvä asia, mutta vielä parempi olisi ollut, jos ihmisen toiminnan takia jo sukupuuttoon kuolleita tai siihen kuolemassa olevia lajeja ei olisi niin paljon. Edistyskin voi olla kaksiteräinen miekka.

Tässä osoite Perssonin artikkeliin:

https://www.expressen.se/kultur/qs/upplysningen-vanner-ar-anfratta-av-sjalvgodhet/