Näin muutaman päivän perästä jaksaa jo ajatella vaalitulosta ja vähän kommentoidakin sitä. Kansa todellakin puhui tällä kertaa, sen verran hyvä oli äänestysprosentti (72 %). HS:n yleisönosastosta bongasin tänään erään harmistuneen kansalaisen mielipiteen. Hän oli omasta mielestään tullut petetyksi, kun hänen äänellään ei ollut toivottua vaikutusta. En tiedä, oliko hän aivan tosissaan. Tuskin yksi ääni tulosta ratkaisee, mutta jos hän saa paljon tukijoita asenteelleen, vaikutus voi olla kohtalokas. Jokainen ääni on todellakin tärkeä.
Kaikki eivät ymmärrä, että on etuoikeus asua maassa, jossa saa äänestää. Äänestäjä
on ymmärrettävästi pahoin mielin, jos oma ehdokas ei mene läpi. Yksi syy
tyytymättömyyteen on myös se, että puolueet eivät voi toteuttaa kaikkia
lupauksiaan. Äänen antaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että äänestäjän
kaikki toiveet toteutuisivat. Ääniä kun on muitakin. Tärkeintä on, että ainakin
voi yrittää vaikuttaa. Jotain sentään aina saavutetaankin.
Vaalitulos oli pääpiirteittäin odotettu. Lähes jaetulle ykkössijalle ylsivät
demarit ja persut. Viimeksi mainitut saivat vetoapua medialta ja niissä
julkaistuista gallupeista: voittajan vankkuriin kun on helppo hypätä. En tiedä,
tekeekö media suurenkin palveluksen kansalle julkistamalla kyselyjen tuloksia
juuri vaalien kynnyksellä. Demareita kävi jotenkin sääliksi voitosta huolimatta:
vähän turhaa oli joidenkin tiedotusvälineiden ja toimittajien harjoittama
mollaus ennen vaaleja. Esimerkiksi toistuvat kyselyt Antti Rinteen
terveydentilasta eivät varmaankaan antaneet kuvaa vahvasta puoluejohtajasta.
Äänimääriään kasvattivat vuoteen 2015 verrattuna eniten Vihreät (100 552),
Demarit (55.442) ja Vasemmisto (39.552). Voittajina juhlineet Perussuomalaiset onnistuivat
lisäämään äänimääräänsä vaatimattomammin (14.677). Suurin häviäjä oli tietysti
Keskusta, joka sai kantaa hallituksen toimista päävastuun. Kokoomus menetti
aavistuksen verran ääniä vaikka onnistuikin nappaamaan lisäpaikan. Tiivistettynä
voi kai sanoa, että 80% suomalaisista ei äänestänyt ulkomaalaisvihan tai
ilmastonmuutosta vähättelevän politiikan puolesta. Hyvä näin.
Itse kuulun niihin, jotka jossain määrin pettyivät. Osallistuin nimittäin
ensimmäistä kertaa elämässäni vaalikampanjointiin jakamalla Eläinoikeuspuolueen
esitettä. Eläinoikeuspuolue on kolmisen vuotta sitten perustettu pienpuolue,
joka on tätä ennen ehtinyt osallistua vain vuoden 2017 kuntavaaleihin. Lähdin
mukaan lievittääkseni ahdistustani, joka koskee eläinten julmaa kohtelua.
Eläinoikeuspuolue on ainoa puolue, joka johdonmukaisesti korostaa ohjelmassaan
eläinten itseisarvoa ja oikeutta hyvään lajityypilliseen elämään. Vaikka muistakin
puolueista varmasti löytyy eläinystäviä ja hyvää tahtoa, tuppaa eläinten asia
turhan helposti unohtumaan. Meille ihmisille kun maailma käytännössä on
synonyymi ihmiskunnan kanssa. Muut eläinlajit me huomioimme vain silloin, kun
se meille sattuu sopimaan.
Pienpuolueen matka eduskuntaan on todella pitkä. Eduskuntapuolueethan
saavat valtiolta puoluetukea, jota ne voivat käyttää kampanjoidensa
rahoittamiseen. Pienet puolueet eivät myöskään saa media-aikaa: esimerkiksi Yle
antoi televisiossa vain yhden mahdollisuuden pienpuolueille. Tässäkin
paneelissa esitetyt kysymykset olivat kaikki sellaisia, jotka ovat isojen puolueiden
agendalla. Mahdollisuutta oman puolueen ja ohjelman esittelyyn ei annettu. Toisaalta
on hyvä muistaa, että kaikki puolueet yleensä aloittavat pieninä. Näin myös
suuren äänisaaliin saanut Vihreät.
Liityin Eläinoikeuspuolueen tukijoukkoon siksi, että eläimet ovat heikoimmistakin
kaikkein heikoimmilla. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt lukiessani puolueen
yhteiskuntapoliittisen ohjelman. Eläinoikeuspuolue ei ole vain yhden asian
liike, vaan se puolustaa elämää ja eläviä laajemminkin. Voi olla vaikeaa saada
ihmiset ymmärtämään, että kyseessä on eräänlainen paradigman vaihdos: olemmekin
yhdessä muiden eläinlajien ja luonnon kanssa samassa veneessä. Uskon, että
Eläinoikeuspuolueella on tulevaisuus edessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti