maanantai 25. kesäkuuta 2018

Ammattirikkaat


Noin vuosi sitten amerikkalainen palkittu kirjailija Paul Auster oli Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa Sauli Niinistön haastattelussa. Häneltä kysyttiin amerikkalaisen unelman toteutumisesta.  Auster huokaisi ja vastasi, että aina joskus joku saavuttaa unelmansa Amerikassakin. Myös ihminen, jolla ei syntyperänsä tai muun perusteella näyttäisi olevan paljonkaan mahdollisuuksia, saattaa kaikesta huolimatta menestyä elämässään. Tämä on kuitenkin poikkeus, ei sääntö. Suurin osa meistä on melko riippuvaisia tekijöistä, joihin emme itse voi vaikuttaa. Siksi tarvitaan yhteiskuntaa, joka huolehtii kaikista jäsenistään. 



Kansalaisjärjestö Oxfamin selvityksen mukaan maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin köyhimmät 3,5 miljardia ihmistä yhteensä. Rikkauksien kasaantuminen pienelle joukolle ihmisiä jatkuu lähes kaikkialla maailmassa, Suomi mukaan lukien. Seitsemällä varakkaimmalla suomalaisella on omaisuutta yhtä paljon kuin vähävaraisimmilla 1,85 miljoonalla kansalaisella yhteensä (Seura 4.1.2018). Ihmeellistä kyllä, taloudellinen kateus kohdistuu nykyään pääasiassa toisiin köyhiin. Rikkaita ei juurikaan kadehdita, pikemminkin ehkä ihaillaan. Hehän ovat omalla työllään ja taidoillaan keränneet omaisuutensa. Kuvitelma amerikkalaisesta unelmasta on rantautunut Suomeenkin.


Suomen hallituspuolueet puhuvat mielellään tuloveron alennuksesta, vaikka käytännössä useimpien palkansaajien verotus säilyi tänä vuonna ennallaan. Halu alentaa tuloverotusta ja lieventää progressiota on kuitenkin ilmeinen. Progression kiristäminen vastaavasti yläpäästä ei näytä saavan kannatusta. Hyvätuloisia on vähän, eikä heidän lisäverottamisensa toisi valtiolle merkittävää tulonlisäystä. Työntekoa halutaan sitä paitsi kannustaa. Verotus halutaan mieluummin siirtää kulutukseen. Kulutuksen verotus on kuitenkin siinä mielessä epäoikeudenmukaista, että se on eräänlainen tasaveron muoto, joka on kaikille sama tuloista riippumatta. 


Pelkällä kateudella ei tietysti saavuteta paljoakaan. Jos menoja kuitenkin koko ajan pitää leikata, herää kysymys, onko mitään mahdollisuutta lisätä valtion tuloja. Varallisuus ei ole pelkästään ihmisen oman toiminnan ansiota. Monet perivät varallisuutensa, jonka he sitten sijoittavat. Rahaa siirtelemällä tehdään lisää rahaa, ilman että se käsittääkseni vastaa mitään konkreettista arvoa. Varallisuusverosta on luovuttu, ja nyt monet kansalaiset haluavat poistaa perintöveron. Osinkojen verotus on jokseenkin alhainen, ja osa osingoista on täysin verovapaita. 


Rikkauksien verottamista ei haluta kiristää siitäkään syystä, että epäillään, että se vain lisäisi veropakolaisuutta. Tämäpä on juuri se keskeinen asia. Maailma tarvitsee yhteisiä pelisääntöjä. EU ja muut ylikansalliset organisaatiot eivät ole vain kansallisia etuja rajoittavia byrokraattisia toimijoita, vaan parhaimmassa tapauksessa ne ovat yhteistyöelimiä, joita tarvitaan talouden ja turvallisuuden parantamiseen.


Monille teistä yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin käsite ’tietämättömyyden verho’ on varmaankin tuttu. Rawlshan tarkoitti tällä hypoteettista tilannetta, jossa joukko henkilöitä, jotka eivät tiedä tulevaa asemaansa maailmassa, pohtivat sitä, minkälainen olisi oikeudenmukainen yhteiskunta. Koska he eivät tiedä omaa syntyperäänsä, heidän kannattaa panostaa maailmaan, joka olisi mahdollisimman oikeudenmukainen kaikille. He päätyvät siihen, että jokaiselle pitäisi taata niin suuri vapaus kuin mahdollista, ilman että hän tulee sillä rajoittaneeksi muiden vapauksia. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset olot olisi järjestettävä niin, että ne olisivat edullisia myös heikompiosaisille. Eriarvoisuus olisi hyväksyttävää vain, jos kaikilla olisi periaatteessa samat mahdollisuudet kaikkiin asemiin. 


Rawlsin teoria on helppo sivuuttaa vetoamalla siihen, että emme koskaan ole siinä asemassa, että olisimme tietämättömiä syntyperästämme. Miksi ihmeessä hyvin menestyvän kannattaisi ruveta pohdiskelemaan oikeudenmukaisuusperiaatteita? Joitakin rikkaita asia ilmeisesti kuitenkin vaivaa, koska he saattavat antaa suuriakin summia hyväntekeväisyyteen.


Hankin Paul Austerin kehutun kirjan 4321 joulun jälkeen. Olen päässyt sivulle 402, itse asiassa pääsin tähän jo tammikuussa, jolloin keskeytin lukemisen. Keskeyttämisen syy ei tässä tapauksessa ollut huono kirja, vaan pikemminkin huono lukija. Oli vähän työlästä keskittyä neljän rinnakkaisen Fergusonin elämään. Auster siis kirjoittaa ”samasta” henkilöstä neljä eri elämäntarinaa. Olen kuitenkin päättänyt jonakin päivänä jatkaa lukemistani ja uskon, että vasta luettuani tämän 1070-sivuisen romaanin loppuun osaan todella arvostaa sen hienoutta. Jo tässä vaiheessa luulen kyllä ymmärtäväni hyvin Austerin sanoman. Sattumat – joskus pienetkin sellaiset – voivat määrätä koko elämämme kulkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti