Odottelin bussia harvojen vuorovälien kaupungissa. Ohi hurahti oudon
näköinen pienbussi, jota luulin tilausajoksi. Kävikin ilmi, että se oli bussi,
jota olin jo jonkin aikaa odotellut. Bussi ei tietenkään pysähtynyt, kun kukaan
ei viittoillut.
.
En ollut ainoa turhaan odotellut, vaan penkillä istui noin viisikymppinen
pariskunta. Rouva alkoi sadatella bussikuskia, jonka hänen mukaansa olisi
pitänyt pysähtyä kaikesta huolimatta. ”Oliko se kuski musta?” hän kysyi.
Selatessani epäuskoisesti aikatauluvihkoa sanoin, että värillä ei kai ole
väliä, mutta harmi on, kun ei pysäyttänyt. Nainen hermostui ja huusi, että
häntä on turha syyttää rasistiksi. Näin en ollut tehnytkään. Ääni voimistui
entisestään, ja hän toisti pariin otteeseen: ”Minä en ole mikään rasisti, mutta
totuus on, että mustat vievät meidän sosiaalituet. Olen nähnyt sen omin
silmin.” Olisin mielelläni jatkanut keskustelua, mutta en voinut, koska hän
käski minun pitää suuni kiinni. Olin kuulemma sellainen akka, joka haastaa vain
riitaa. Odottelu siis jatkui kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.
On mielestäni vähän epäloogista syyttää mustia sosiaalitukien viejiksi varsinkin
tilanteessa, jossa musta mies ajoi bussia. Kuvattu tapaus ei ole ollenkaan
ainutlaatuinen tämän päivän Suomessa. Törmään näihin tämänmielisiin täteihin
ja setiin tuon tuosta. Väitetään, että Suomessa ei saa ilmaista avoimesti
maahanmuuttokriittisiä mielipiteitään. Toisaalta pahoitellaan myös sitä, että
ihmiset elävät omissa kuplissaan eivätkä keskustele eri mieltä olevien kanssa.
En tiedä, miten käytännössä pitäisi toimia, jos ihminen ei itse halua avointa
keskustelua, vaan tarvitsee perustelemattoman mielipiteensä oman elämänsä
tueksi.
En myöskään tiedä, miltä minusta tuntuisi, jos minun valkoihoisena pitäisi päivästä
toiseen selitellä tai puolustella jossakin maassa oloani. Miltä minusta
tuntuisi, jos ihmiset luulisivat minun kuuluvan ulkonäköni perusteella johonkin
ihmisryhmään, jossa kaikki ovat samanlaisia? Miltähän tuntuisi, jos minua
syytettäisiin ”meidän” rahojen viemisestä? Miltä minusta tuntuisi, jos minua ei
kutsuttaisi työhaastatteluun nimeni vuoksi? Tai miltä tuntuisi, jos olisin
samaan aikaan syytteessä sekä työn vieroksunnasta että toisten työpaikkojen
viemisestä? Miltähän minun tässä maassa
syntyneistä lapsistani tuntuisi, jos hekin saisivat selitellä, mistä ovat
tulleet ja miksi?
Eri näköisiä ihmisiä on Suomessa monesta eri syystä. Jotkut ovat syntyneet
suomalaisiksi, jotkut ovat avioituneet tänne, jotkut ovat tulleet työn perässä,
jotkut opiskelemaan, jotkut ovat turvapaikanhakijoita, jotkut pakolaisia. On aika vaikea pelkän
ulkonäön perusteella päätellä, mistä syystä kukakin täällä asuu tai mitä hän
täällä tekee. Sitä paitsi se on aika tarpeetonta. Eiköhän kaikilla ole oikeus
olla siellä, missä heillä on oikeus olla, ihan ilman meidän ihmettelyämme?
PS
Vastaanottokeskukset sijaitsevat yleensä kaukana muusta asutuksesta.
Turvapaikanhakijat viettävät siellä koko pitkän hakuprosessinsa ajan (jopa 3
vuotta) keskenään. He eivät opi suomea eivätkä tutustu suomalaisiin. Heidän
sosiaaliset kontaktinsa rajoittuvat muihin turvapaikanhakijoihin. Vasta
myönteisen turvapaikkapäätöksen saanut voi aloittaa kotoutumisen. Tämä saattaa
joissakin tapauksissa olla liian myöhäistä, varsinkin jos henkilö on
lähiseudulla vieraillessaan tai mediasta saanut sellaisen käsityksen, että
häntä ei tänne haluta.
Pienilläkin sanoilla saadaan paljon aikaan. Viha ja vihan levittäminen on
paras keino muokata maaperää terrorismille. Isisiä tällainen toiminta
ilahduttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti