Silloinen
demarinuori, nykyinen toimitusjohtaja, Osku Pajamäki sai meidät kymmenisen vuotta sitten tarkastelemaan
sodan jälkeen syntyneitä ikäluokkia ahneuden perspektiivissä. Oskun mielestä
suuret ikäluokat ovat kai jonkinlaisia ihmispunkkeja, jotka imevät nuorempien
ikäluokkien verta eli käytännössä heidän nykyistä elintasoaan ja tulevia
eläkerahojaan. Tämä keskustelu on jatkunut näihin päiviin saakka: nuoret
maksavat vanhusten eläkkeet, ja heidän oma tulevaisuutensa vaikuttaa synkältä.
Suurten
ikäluokkien elämä näyttää olleen helppoa, vähän niin kuin jatkuvaa Solsidania:
iso kaveripiiri, loistavat tulevaisuuden näkymät, turvallinen perheen
perustaminen, helppo hyväpalkkainen ammatti, varma työpaikka, kohtuullinen
verotus ja lopuksi muhkea eläke ja kakkosasunto Espanjan auringossa. En epäile,
että monille kävikin näin hyvä tuuri. Kaiken lisäksi suuret ikäluokat meillä ja muualla saivat
runsaasti mediahuomiota osakseen: he olivat ensimmäinen rock-sukupolvi, he
asettautuivat barrikadeille Pariisissa ja valloittivat Helsingissä vanhan
ylioppilastalon. Hippie-liike rohkaisi seksuaaliseen vapautumiseen, eikä hiv
vielä rajoittanut vauhtia.
Asiallisesti
ottaen on tietysti niin, että työssäkäyvät aina maksavat eläkkeet. Meiltä
kerätyt eläkemaksut eivät tähän riitä, ainakaan jos olemme pitkäikäisiä, niin
kuin moni suomalainen nykyään on. Näin oli myös ennen. Myös suuret ikäluokat
maksoivat vanhempiensa eläkkeet. Koska heitä kuitenkin oli niin paljon, eikä
keskimääräinen elinikä vielä tuolloin ollut erityisen korkea, he selvisivät
helpommalla nykynuoriin verrattuna. Suomessa on tällä hetkellä historiallisen
alhainen syntyvyys, mikä ei ennusta hyvää tuleville eläkeläisille. Maksajia ei
tulevaisuudessa näyttäisi riittävän.
Nykyinen
alhainen syntyvyys ei ole suurten ikäluokkien syytä. Nuoret siirtävät lasten
hankkimista taloudellisen epävarmuuden tai pitkään kestävien opintojen vuoksi
tai siksi, että he haluavat saavuttaa elämässään monia muita asioita ennen
perheen perustamista. Palvelurobottien sijasta maahan pitäisikin päästää enemmän
työkykyisiä ja -ikäisiä uusia veronmaksajia.
Näen
ympärilläni runsaasti merkkejä vauraudesta: tavaratalojen meikkiosastot
täyttyvät asiakkaista eikä kukaan katu-uskottava nuori pukeudu muihin kuin
kalliisiin merkkivaatteisiin. Ulkomaille matkustaminen on yhtä jokapäiväistä
kuin ennen mummolaan meno. Hulppeiden omakotitalojen pihoilla näkyy kaksi tai
kolme uudelta näyttävää autoa. Talojen asukkaat eivät useinkaan ole vanhoja,
vaan korkeintaan nykyisen Oskun ikäisiä. Näen silti myös paljon köyhyyttä, joka
näyttää koskevan kaikkia ikäkausia.
Suuria
ikäluokkia ei kannata ainakaan syyttää siitä, että heidän isänsä vietiin
rintamalle ja että he sieltä palattuaan siittivät koko joukon lapsia. Näiden
ikäluokkien lapsuudessa koulutus ei ollut ilmaista. Jos vanhemmilla ei ollut
varaa maksaa, koulunkäynti jäi pakollisen kansa- ja kansalaiskoulusivistyksen
varaan. Leikit leikittiin ulkona; kännyköitä tai tabletteja ei ollut.
Maksullisiin harrastuksiin ei ollut varaa. Monessa taloudessa ei ollut
puhelinta – sisävessasta puhumattakaan. Pihalta ei myöskään löytynyt uutuuttaan
kiiltelevää katumaasturia. Siellä – tai ainakin naapurin pihalla – saattoi
kyllä olla vanha Mosse. Koulukyyteihin sitä ei käytetty; koulumatkat tehtiin
kävellen tai hiihtäen.
50- ja
60-luvuilla ei tunnettu moniakaan nykyisenkaltaisia tulonsiirtoja. Yhteiskunnan
tarjoamaa ilmaista päivähoitoa ei ollut; lapset saivatkin usein tulla toimeen
keskenään aikuisten viettäessä päivänsä tehtaissa. Tämän lisäksi sodan
traumatisoivat isät jakoivat traumansa perheensä kanssa. Väkivalta ja
alkoholismi kuuluivat monen suuren ikäluokkalaisen lapsuuteen.
Työn saanti ei
suurelle ikäluokkalaisellekaan ollut itsestäänselvyys. Rakennemuutos, 60- ja
70-lukujen työttömyys ja maaseudun autioituminen pakottivat monen muuttamaan
Ruotsiin. Usein matkaan lähdettiin ilman riittävää kielitaitoa. Maahanmuuttajan
osana saattoi olla syrjäytyminen. Ne, joilla työtä Suomessa riitti, saivat
pientä tai kohtuullista palkkaa, josta he maksoivat kohtuullisen paljon veroa.
Heidän verovaroillaan kustannettiin myös seuraavien sukupolvien päivähoito ja
koulutus sekä yhteiskunnan tukema terveydenhuolto. Saamme kiittää monesta
asiasta suuria ikäluokkia.
Tänä päivänä
maksettavien työeläkkeiden keskiarvo on 1600 euron paikkeilla. Tämä on tosiaankin
kaikkien työeläkkeiden mediaani, siis yleisin eläke. Verojen jälkeen
eläkeläiselle jää käteen ehkä noin 1200 - 1300 euroa. Parhaassakin tapauksessa
se on vain sata euroa virallisen köyhyysrajan yläpuolella. En tiedä, onko tämä
se eläke, jota Osku ja muut samanmieliset kadehtivat. Yksin
pääkaupunkiseudulla asuva eläkeläinen kokee pakolliset laskut maksettuaan
sangen konkreettisesti, miltä köyhyys tuntuu. Kodin ulkopuolinen elämä saattaa
rajoittua rollaattorilla tehtävään kauppareissuun. Paluumatkalla kassissa on se
kuuluisa hernekeittopurkki, jota opiskelijatkin suosivat.
Jos vertaa
näitä pieniäkin eläkkeitä vaikkapa opiskelijoiden saamaan opintorahaan ja
asumistukeen, ne voivat vaikuttaa suurilta. Eläke on ansaittu monen kymmenen vuoden työnteolla. Moni eläkkeensaaja on paitsi vanha,
myös sairas. Elintason nostaminen tilapäiselläkään työnteolla ei enää ole mahdollista.
Ruoan ja asumiskulujen lisäksi rahaa pitäisi jäädä lääkkeisiin ja
sairaanhoitomaksuihin. Edes Kelan tukema taksimatka lääkäriin ei aina tule
sairaallekaan kyseeseen: tyhjältä tililtä ei voi ottaa 25 euroa. Espanjan
matkat eivät kuvatussa tuloryhmässä ole todellisuutta, eikä tulevaisuudelta ole
ehkä paljon odotettavissa.
Moni suureen
ikäluokkaan kuuluva aloitti tyhjästä. Nykynuorten sanotaan olevan ensimmäinen
ikäryhmä, joka on köyhempi kuin vanhempansa. En tiedä, onko tässä laskelmassa
otettu huomioon heidän vanhemmiltaan tulevaisuudessa perimänsä pesämuna. Joka
tapauksessa en näe elintason laskua suurena ongelmana. Suomalaisten nykyisillä
kulutustottumuksilla tarvittaisiin 3,4 maapalloa.
Mikä tahansa
ryhmä koostuu yksittäisistä ihmisistä ja heidän erilaisista kohtaloistaan. On
väärin puhua jostakin ikäluokasta yhtenäisenä ryhmänä ja syyllistää heitä
asioista, joille he eivät voi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti