Sisällissodan
kauhuista on viime aikoina kirjoiteltu paljon, ja niin sen pitää ollakin. On
kuitenkin yksi asia, joka voidaan lukea ainakin osittain sodan ansioksi. Sodan
jälkeen oli selvää, että suuri osa väestöstä ei voinut hyvin, eikä itsenäinen
Suomi voinut koostua vain maata omistavista suurtilallisista,
tehtaanpatruunoista ja harvalukuisesta ylioppilaslakissa soutelevasta
sivistyneistöstä. Luokkataistelua jatkettiin nyt rauhanomaisissa merkeissä, ja
uusi iso ja merkityksellinen luokka, työväenluokka, saavutti yhteistyöllä
porvareiden kanssa yhä suurempia voittoja.
Yksi
merkittävimmistä keinoista yhteiskunnallisen aseman parantamiseen on koulutus. Myös
työväki halusi taata mahdollisimman hyvän koulutuksen lapsilleen. Vasta suuret
ikäluokat onnistuivat toteuttamaan ilmaisen ja käytännössä pakollisen peruskoulun
kaikille lapsille. Muistan, kuinka itse olin varhaisteininä lukenut Kuuban
tarjoamasta ilmaisesta koulutuksesta aina ylioppilastutkintoon asti. Mielestäni
tämä oli ihanne, joka pitäisi toteuttaa Suomessakin. Käytännössä tämä ihanne
onkin toteutunut: kaikilla nuorilla on mahdollisuus suorittaa ilmainen lukio
tai vaihtoehtoisesti ammattikoulu; jotkut suorittavat molemmat.
Myös
yliopistokoulutus näytti mahdolliselta yhä useammalle työväenluokkaisesta
kodista lähteneelle. Moni toisen maailmansodan jälkeisiin ikäluokkiin kuulunut
teki huomattavan luokkahypyn 1960 – 1980-luvuilla. Silti silloin ja vielä
enemmän tänä päivänä suurin osa korkeakouluopiskelijoista tulee akateemisista
kodeista. Koulutusleikkauksia ja opintorahapihistyksiä on pidetty yhtenä pääsyynä
jälkimmäiseen. Raha tietysti ratkaisee monta asiaa, mutta minusta tämä ei näytä
riittävältä selitykseltä.
Toisin kuin
usein kuulee väitettävän, kaikkien aiemminkaan opiskelleiden talous ei ollut
kunnossa. Köyhän perheen lapsen pääsy oppikouluun oli hyvän todistuksen
perusteella jaetun stipendin varassa. Vaikka töitä kieltämättä oli tarjolla
enemmän, valmistuminen korkeakoulusta ja työpaikansaanti ei ollut mitenkään
itsestään selvä asia. Opinnot rahoitettiin lainalla, jota tosin onneksi
myöhemmin inflaatio osin söi. Tätä ei silloinen opiskelija kuitenkaan tiennyt. Ja
jäihän sitä maksettavaa silti melkoisesti. Opintojen – tai tarkemmin sanoen
elämisen ja asumisen - rahoittamiseen tarvittiin myös silloin työpaikka.
Edesmennyt
sosiologian guru Pierre Bourdieu määritteli luokan ranskalaisesta perspektiivistään
vähän eri tavalla kuin yleisesti tehdään. Maku ja sosiaaliset suhteet –
pikemminkin kuin omistaminen ja raha – määräävät tiettyyn yhteiskuntaluokkaan
kuulumisen. Ehkä suurin syy siihen, miksi alemmasta sosiaaliekonomisesta
asemasta tuleva nuori ei Suomessakaan hakeudu tai pääse korkeakouluun, on puuttuva
akateemisen perheen kulttuurinen pääoma. Ero voi supistua mahdollisten
yliopisto-opintojen aikana, mutta se ei koskaan häviä. Nykyään puhutaan myös paljon
verkostoitumisen tärkeydestä. Akateemisten lapsilla on jo olemassa valmiitakin
verkostoja, millä saattaa olla merkitystä jopa työpaikan saannissa.
Jossain
vaiheessa Suomessakin alettiin puhua keskiluokkaistumisesta. Kaikki kuuluivat
keskiluokkaan, ja vain Kokoomus ilmoitti vaalimainonnassaan olevansa työväenpuolue.
Keskiluokan ulkopuolelle jää silti runsaasti köyhiä; seikka, joka vain näyttää
nykyisen tilanteen valossa kärjistyvän. Nämä köyhät eivät kuitenkaan enää ole
työväenluokkaa.
Työväenluokka
halusi kouluttaa lapsensa, koska uskoi koulutuksen antavan paremman
toimeentulon. Vain osa akateemisen koulutuksen saaneista tekee taloudellisessa
mielessä luokkaretken. Itse olin lapsena tosi köyhä, keski-ikäisenä pieni
keskituloinen ja eläkeläisenä olen taas tosi köyhä. Tässä mielessä en siis ole
tehnyt kovinkaan merkittävää luokkaretkeä. En ihmettele, että niin moni nuori nykyään
lukion sijasta haluaa panostaa käytännöllisen ammatin hankkimiseen.
Koulutuksen
yhteydessä keskustellaan usein vain rahasta. Vähemmälle huomiolle jää, mitä
muuta koulutus voi ihmiselle tarjota: etsimisen ja oppimisen iloa, tietoa,
merkitystä. Itse olen kiitollinen siitä, että Suomi pystyi tarjoamaan minulle
hyvän koulutuksen. Oppiminen on tie, jota kannattaa kulkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti